Älä heitä käytettyjä teepusseja pois – Tiesitkö että niillä voi tehdä näin?
Ihmiset ovat todella yllättyneitä kuulleessaan nämä vinkit
Suurin osa ihmisistä juo teetä ja heittää käytetyn teepussiin käytön jälkeen roskiin. Se ei kuitenkaan ole suositeltavaa, koska pussille voisi löytyä vielä paljonkin erilaisia käyttötarkoituksia.
Kofeiinia sisältävät käytetyt teepussit nimittäin vähentävät turvotusta silmien alla kun ne laittaa ensin kylmään.
Teepussin voi myös laittaa ötökän pureman päälle vähentämään kutinaa ja turvotusta iholla. Samalla tavalla voi tehdä myös pienten mustelmien ja ruhjeiden kanssa.
Piparminttuteen tiedetään auttavan esimerkiksi hammassäryn hoidossa, joten jos hammastasi kolottaa paina teepussia sitä vasten.
Imetyksen aiheuttamaan nännikipuun käytetyt teepussit sopivat myös täydellisesti. Käytä lämmintä ja kosteaa teepussia ja toista käsittely 4 kertaa päivässä noin 15 minuutin ajan.
Iho-ongelmiinkin teepusseista on apua sillä ne poistavat mustapäitä. Tämän voi tehdä avaamalla teepussiin sisällön ja sekoittamalla siitä veden kanssa tahnan ja hieromalla sitä ihoon.
Huonekasvitkin pitävät teepusseista. Laita niitä mullan joukkoon niin kasvisi kasvavat paremmin.
Jaa nämä huimat ja erikoiset vinkit kavereillesi!
Lähde: stara / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
- Glögiä ei kannata lämmittää tietyn asteen yli – maku ja laatu kärsivät heti
- Patja kerää vuosien varrella enemmän likaa kuin arvaat – onneksi kaksi ainetta riittää sen puhdistamiseen
- 5 syytä miksi graaviloheen kannattaa lisätä sokeria
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Suolaa ei kannata heittää ruokaan miten sattuu – oikea hetki ratkaisee maun
- Keittiömestarin jouluinen uunilohi – Kauden yllättävin makupari toimii
- Valmista riisipuuro uunissa, niin vältyt hellan ääressä kyttäämiseltä
- Porkkalatahna on varsinainen joulupöydän yllättäjä – maku muistuttaa hämmästyttävän paljon kylmäsavulohta
- Älä sivuuta tätä muutosta jalkapohjassa – hyvissä ajoin hoidettuna vältyt turhilta vaivoilta
- Tätä kakkua on leivottu itsenäisyyspäiväksi jo kolmena vuotena – ja niin tehdään myös tänä vuonna
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Vatsavaivani helpottivat, kun aloin lisätä ruokalusikallisen tätä smoothien tai puuron sekaan
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Tee tämä joulukakku jo nyt – maku syvenee ja mehevöityy pakastimessa
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa