9 erikoista alkoholifaktaa – näitä et mitä todennäköisimmin tiedä
Nämä alkoholifaktat on nippelitietoa parhaimmillaan.
Tiesitkö näitä?1. Etelä-Korealaiset juovat enemmän kovia viinoja kuin mikään muu kansa
Korealaiset päihittävät jopa venäläiset! Koreasta tulee myös maailman myydyin ryyppy, joka ei suinkaan ole siis vodka.2. Light-juomiin sekoitetut drinkit ovat petollisempia kuin sokerisiin limuihin sekoitetut
Light-limsa nostaa alkoholin tehokkaammin päänuppiin3. Yhdessä tuopillisessa on yhtä paljon kaloreita kuin yhdessä pizzaviipaleessa
Yksi kostea ilta krapulamättöineen voi siis vastata kaloreiltaan kokonaista perhepizzaa!4. Pelkkää olutta juomalla voi pysyä hengissä muutaman kuukauden
Lue täältä lisää olutdieetistä (emme suosittele sitä)5. 1920- ja 30-luvuilla Yhdysvaltain hallitus myrkytti teollista alkoholia
Kieltolain aikaan alkoholia denaturoitiin juomisen ehkäisemiseksi – tämän seurauksena noin 10 000 Yhdysvaltain kansalaista kuoli.6. Antiikin roomalaisten krapulalääke oli uppopaistettu kanarialintu
Ilmeisesti jo antiikin aikaan osattiin jonottaa nakkikioskilla aamun pikkutunteina.7. Yksi samppanjapullo pitää sisällään noin 49 000 000 kuplaa
Katso täältä miten samppanjapullo avataan oikeaoppisesti sapelilla.8. Ensimmäiset lämpömittarit sisälsivät elohopean sijaan brandya
Lämpömittarit taisivat olla kysyttyä tavaraa 1600-luvulla.9. Absintti on sveitsiläinen keksintö
Huonosta maineestaan huolimatta se ei ole muita viinaksia vaarallisempaa tai aiheuta enempää hallusinaatioita.Katso myös:
Lisää erikoisia alkoholifaktoja
Lähde: Diply
LUE MYÖS:
- Tätä juomaa kannattaa nauttia joka aamu syksyllä – vaikutus yllätti tutkijatkin
- Säästin taatelin siemenen ihan uteliaisuuttani – siitä alkoi hauska kasvatuskokeilu
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Kokeile marinoida keitetyt munat – valitse neljästä mausta mieluisin
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin
- Kokkien 1–2–3-sääntö kannattaa painaa mieleen – toimii melkein kasvikselle kuin kasvikselle
- Kantarellipiirakan salaisuus on täytteessä – näin saat siitä ihanan mehevän
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin