7 syytä harkita vakavasti gluteenista luopumista: Tällaiset vaikutukset sillä on
Vehnän ja monen muun tavallisen viljan sisältämä gluteeni on paljon esillä.
Keliaakikoiden lisäksi myös perusterveet ihmiset ovat alkaneet vältellä sitä. Välttelylle onkin monta hyvää syytä – tässä niistä seitsemän.1. Keliakia yleistyy – ja useimmat eivät tiedä sairastavansa sitä
Keliakia on gluteeniherkkyyden vakavin muoto. Keliaakikot saavat vakavia vatsaoireita ja pitkään kestävää heikotusta syötyään pienenkin määrän gluteenia sisältävää viljaa. Arviolta 1 % väestöstä sairastaa keliakiaa, mutta erään tutkimuksen mukaan näistä ihmisistä jopa 80 % sairastaa sitä tietämättään!2. Gluteeniherkkyys on huomattavan yleistä
Vaikka keliakia on kohtalaisen harvinainen sairaus, gluteeniherkkyyttä esiintyy huomattavan monella kansalaisella – eräiden tutkimusten mukaan jopa 6 – 8 %:lla väestöstä. Gluteeniherkkyyttä on kuitenkin vaikeaa diagnosoida, koska sen oireet voivat olla moninaisia. Jos keliakiatestit ovat kohdallasi negatiiviset, mutta kärsit edelleen mahaoireista, kannattaa kokeilla jättää gluteeni pois muutaman viikon ajaksi ja katsoa huomaatko eroa.3. Terveetkin ihmiset saattavat kärsiä gluteenista
Tutkimusten mukaan gluteeni aiheuttaa ongelmia myös muissa kuin gluteeniherkissä – etenkin ihmisissä jotka kärsivät ärtyneen suolen oireyhtymästä. Myös monet perusterveet ihmiset ovat kokeneet saavansa helpotusta moniin oireisiinsa jätettyään gluteenin, mutta tieteellisiä tutkimuksia perusterveiden ihmisten gluteeniherkkyydestä on vielä niukalti.4. Yhteys vakavaan ALS-tautiin
Tuoreiden tutkimusten mukaan lihasrappeumasairaus ALS:llä ja gluteeniherkkyydellä voi olla yhteys. Gluteeniherkillä on siis erityinen syy välttää gluteenia – mahdollisten vatsanväänteiden lisäksi. Tutkimuksista on uutisoinut Iltalehti.5. Gluteenilla ja aivoterveydellä myös yhteys
Eräiden tutkimusten mukaan gluteeniton ruokavalio vähentää tiettyjen aivoperäisten sairauksien oireita. Tällaisia sairauksia ovat mm. skitsofrenia (1), epilepsia (2) ja autismi (3).6. Vehnän gluteeni saattaa olla addiktoivaa
Hampurilaiset, donitsit ja croissantit aiheuttavat monissa hallitsemattomia himoja – näitä herkkuja on pakko saada! Syypää ei välttämättä ole pelkästään sokeri ja rasva, vaan edellämainituissa vehnäherkuissa piilevä gluteeni. Erään tutkimuksen mukaan gluteeni aktivoi huumausaine opioidille aktiivisia reseptoreita aivoissa.7. Voi altistaa diabetekselle ja MS-taudille
Gluteeni ei tee tuhojaan vain suolistossa, vaan sillä näyttää olevan vaikutusta myös moniin muihin kehon tärkeisiin elimiin. Gluteenilla on useissa tutkimuksissa todettu olevan yhteys tiettyihin autoimmuunisairauksiin, kuten ykköstyypin diabetekseen ja MS-tautiin.Katso myös: Gluteenittomia herkkuja ja lisää gluteenitietoutta Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lähteet: Authority Nutrition / Iltalehti
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jamie Oliver paljastaa täydellisten pannukakkujen reseptin – et tarvitse edes rasvaa paistamiseen
- Tämä lapsuuden herkku tekee taas paluun – olin jo unohtanut, miten hyvää se on
- Anopin resepti, joka muutti mieleni kinkkukiusauksesta
- Suuntaa katse terassille – tämä kannattaa tehdä jo maaliskuussa
- Älä kaada säilykekurkkujen lientä viemäriin – auttaa krapulaan ja moneen muuhunkin
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit
- Puhdista grilli talven jäljiltä – parhaat vinkit ruosteen ja lian poistoon
- Lounaan väliin jättäminen voi kostautua yllättävän nopeasti
- Älä tee pavlovaa isona – näin siitä tulee näyttävämpi
- Halpa raaka-aine, mutta lopputulos kuin ravintolassa
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Kurkun menekki kasvoi meillä hurjasti tämän japanilaisen ohjeen myötä