7 ruokaa, jotka voit vielä pelastaa sen jälkeen, kun ne ovat menneet jo ”pilalle”
Näillä nikseillä säästät rahaa ja saat herkullisia ruoka-annoksia!
Jokainen on monesti heittänyt pois ruokia, joita olisi voinut vielä käyttää. Tämän artikkelin tarkoituksena on antaa muutamia vinkkejä, joiden avulla voit vielä hyödyntää ”pilaantuneet” raaka-aineet.
Nämä ruoat voit pelastaa vielä:
1. Tomaatit
Hieman huonoksi menneitä tomaatteja voi hyödyntää salsoissa ja kastikkeissa. Voit myös paistaa tomaatit tai kuivattaa niitä uunissa noin kolmen tunnin ajan (mausta suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä), jonka jälkeen ne sopivat loistavasti esimerkiksi leipien ja burgerien väliin.
2. Marjat
Hieman kuivuneista ja huonoista marjoista saa loistavia kastikkeita ja soseita. Vinkki: murskaa kaikki marjat esim. tehosekoittimella. Lisää tämän jälkeen sokeria ja vaniljaa. Keitä seosta, kunnes se alkaa kuplia ja sinulla on valmis kastike, joka sopii täydellisesti esimerkiksi lettujen tai jäätelön kanssa.
3. Perunat
Perunoistasi saattaa kasvaa pieniä versoja, mutta se ei tee niistä käyttökelvottomia. Versot sisältävät kuitenkin solaniini-nimistä myrkkyä, joka on haitaksi kehollesi. Perunat voi kuitenkin vielä hyödyntää, mikäli leikkaat versot pois.
Peruna tulee kuitenkin heittää roskiin, mikäli se on vihreä, sillä tällöin se sisältää suurempia määriä solaniinia.
4. Paprikat
Hieman ryppyiset ja kuivahtaneet paprikat voi paahtaa ja säilöä oliiviöljyyn noin 2 viikon ajaksi. Paahdetut paprikat ovat herkullisia ja ne sopivat erinomaisesti esimerkiksi pastan joukkoon.
5. Valkosipulit ja sipulit
Sipuleista kasvavat versot eivät välttämättä tarkoita sitä, että ne ovat pilalla. Kyseessä on vain merkki siitä, että ne tulisi käyttää tuota pikaa. Sinun tulee vain poistaa sipulin sisältä kasvava verso, jonka jälkeen sitä voi käyttää tavalliseen tapaan.
6. Avokadot
Avokadot ovat lähes aina liian kypsiä tai raakoja. Liian kypsä ja hieman ruskea avokado ei kuitenkaan ole vielä syömäkelvoton. Ylikypsästä avokadosta saa erinomaisen guacamolen, joka maistuu erinomaiselta tietysti meksikolaisen ruoan kanssa. Guacamole sopii kuitenkin hyvin myös leipien väliin ja lisukkeeksi aterioiden kylkeen.
7. Banaanit
Ruskeat banaanit voi kuoria ja leikata siivuiksi, jonka jälkeen ne tulee laittaa pakastimeen. Seuraavalla kerralla saat smoothiellesi erinomaisen koostumuksen, kun lisäät banaaninpalat tehosekoittimeen.
Pakastetuista banaaneista saa myös nerokkaan yhden raaka-aineen banaanijäätelön. (Katso ohje tästä linkistä)
Lähde: mashed.com
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Oletko koskaan tehnyt pannaria näin? Kannattaa kokeilla
- Leivon tämän joulukakun pakastimeen jo marraskuussa – maku vain paranee
- Uunin pesu helpottuu kummasti, kun otat avuksi tuorekelmun
- Tee karmivan upeat halloween-kananmunat aamiaispöytään
- Istuta kevään kukkaloisto nyt – Kattava opas kukkasipulien istutukseen
- Heräätkö väsyneenä, vaikka nukuit riittävästi? Näihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku