7 ruokaa, jotka voit vielä pelastaa sen jälkeen, kun ne ovat menneet jo ”pilalle”
Näillä nikseillä säästät rahaa ja saat herkullisia ruoka-annoksia!
Jokainen on monesti heittänyt pois ruokia, joita olisi voinut vielä käyttää. Tämän artikkelin tarkoituksena on antaa muutamia vinkkejä, joiden avulla voit vielä hyödyntää ”pilaantuneet” raaka-aineet. Nämä ruoat voit pelastaa vielä:1. Tomaatit
Hieman huonoksi menneitä tomaatteja voi hyödyntää salsoissa ja kastikkeissa. Voit myös paistaa tomaatit tai kuivattaa niitä uunissa noin kolmen tunnin ajan (mausta suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä), jonka jälkeen ne sopivat loistavasti esimerkiksi leipien ja burgerien väliin.2. Marjat
Hieman kuivuneista ja huonoista marjoista saa loistavia kastikkeita ja soseita. Vinkki: murskaa kaikki marjat esim. tehosekoittimella. Lisää tämän jälkeen sokeria ja vaniljaa. Keitä seosta, kunnes se alkaa kuplia ja sinulla on valmis kastike, joka sopii täydellisesti esimerkiksi lettujen tai jäätelön kanssa.3. Perunat
Perunoistasi saattaa kasvaa pieniä versoja, mutta se ei tee niistä käyttökelvottomia. Versot sisältävät kuitenkin solaniini-nimistä myrkkyä, joka on haitaksi kehollesi. Perunat voi kuitenkin vielä hyödyntää, mikäli leikkaat versot pois. Peruna tulee kuitenkin heittää roskiin, mikäli se on vihreä, sillä tällöin se sisältää suurempia määriä solaniinia.4. Paprikat
Hieman ryppyiset ja kuivahtaneet paprikat voi paahtaa ja säilöä oliiviöljyyn noin 2 viikon ajaksi. Paahdetut paprikat ovat herkullisia ja ne sopivat erinomaisesti esimerkiksi pastan joukkoon.5. Valkosipulit ja sipulit
Sipuleista kasvavat versot eivät välttämättä tarkoita sitä, että ne ovat pilalla. Kyseessä on vain merkki siitä, että ne tulisi käyttää tuota pikaa. Sinun tulee vain poistaa sipulin sisältä kasvava verso, jonka jälkeen sitä voi käyttää tavalliseen tapaan.6. Avokadot
Avokadot ovat lähes aina liian kypsiä tai raakoja. Liian kypsä ja hieman ruskea avokado ei kuitenkaan ole vielä syömäkelvoton. Ylikypsästä avokadosta saa erinomaisen guacamolen, joka maistuu erinomaiselta tietysti meksikolaisen ruoan kanssa. Guacamole sopii kuitenkin hyvin myös leipien väliin ja lisukkeeksi aterioiden kylkeen.7. Banaanit
Ruskeat banaanit voi kuoria ja leikata siivuiksi, jonka jälkeen ne tulee laittaa pakastimeen. Seuraavalla kerralla saat smoothiellesi erinomaisen koostumuksen, kun lisäät banaaninpalat tehosekoittimeen. Pakastetuista banaaneista saa myös nerokkaan yhden raaka-aineen banaanijäätelön. (Katso ohje tästä linkistä)Lähde: mashed.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Murustele tätä lohkoperunoiden päälle – mitä enemmän, sitä parempi
- Näin saat pohjaan palaneet ruoat irti kattilasta ilman jynssäämistä – toimii minuuteissa
- Hunaja on parempi kuin apteekin yskänlääke – Lue miksi!
- Jokaisen vessasta tulisi löytyä tämä – ehkäisee kiusallisia ja kivuliaita vaivoja
- Tämä pähkinä voi aiheuttaa myrkytysoireita – syö korkeintaan 3 päivässä
- Kokin vinkki: tee tämä leikkuulaudalle ennen käyttöä
- Suomalaiset äänestivät suosikkinsa kaurahiutaleista – yksi nousi selvästi ylitse muiden
- Teetkö näin buffetissa? Moni suomalainen ärsyyntyy näistä
- Kokeile proteiinipitoista Big Mac -pizzaa – maukas ja täyttävä herkku
- Chia tiramisu – Suosikkini sokerittomista jälkiruoista
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit