6 oiretta, joista tiedät ettet saa ruokavaliosta tarpeeksi rasvaa

Rasva on tärkeä osa ruokavaliota.
Virallisten suositusten mukaan jopa 25 – 40 % päivän energiatarpeesta pitäisi saada erilaisista rasvoista. Vähärasvaisia dieettejä noudattavat ovatkin alttiina erilaisille ongelmille ja oireille. Tärkeitä ja tarpeellisia rasvoja ovat kertatyydyttymättömät kasvirasvat. Myös punaisesta lihasta saatava kova rasva on terveellistä kohtuullisesti nautittuna. Makkaroita ja muita prosessoituja lihatuotteita on kuitenkin syytä välttää. Jos siis noudatat vähärasvaista ruokavaliota, niin tarkista tunnistatko itsessäsi nämä varoitusmerkit ruokavalion liian pienestä rasvapitoisuudesta. Ethän kärsi näistä?1. Painonnousu
Sopiva määrä rasvaa ruokavaliossa auttaa pitämään herkkuhimon kurissa ja nälän loitolla.2. Verensokerin epätasaisuus
Riittävä rasvansaanti auttaa pitämään verensokerin tasaisena, koska rasvasta keho saa tasaisemmin energiaa kuin hiilihydraateista.3. Keskittymisvaikeudet
Unohteletko jatkuvasti asioita? Tunnetko olosi passiiviseksi ja voimattomaksi? Aivot tarvitsevat rasvaa keskittymiskyvyn ja aktiivisuuden ylläpitämiseen.4. Masentuneisuus
Liian vähäinen rasvansaanti voi olla yhteydessä jatkuvaan alakulon tunteeseen ja jopa masennukseen.5. Oletko vilukissa?
Rasva toimii lämmöneristeenä ja lämmönsäätelijänä. Jos et saa tarpeeksi rasvaa ruokavaliostasi, saatat tämän vuoksi kärsiä kylmyydestä keskimääräistä enemmän.6. Ihon kuivuus
Iho pysyy terveenä kun ruokavaliossa on riittävästi rasvaa. Kun syöt riittävästi rasvaa, et tarvitse niin paljon erillisiä käsirasvoja.Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Syö näin – ja saat jopa 10 vuotta lisää elinaikaa
- Tässä herkussa epäonnistuminen kuuluu asiaan – ja juuri siksi se on saanut somen sekaisin
- Kolme maukasta ideaa karjalanpiirakoiden päälle – juhlista piirakkapäivää herkutellen
- Punaviinit läikkyvät helposti varsinkin pikkujouluissa – näin pääset tahroista eroon
- Syksyn flunssa-aalto kaataa nyt monet – nämä 14 ruokaa auttavat kehoa taistelemaan vastaan
- Vanhan ajan puolukka-porkkanapiirakka hurmaa mehevyydellään – täydellinen syysherkku
- Ällöttääkö ajatus julkisesta vessasta? Tämä tieto voi muuttaa mielesi
- Sateinen syksy melkein pilasi valkoiset kenkäni – tämä seos palautti alkuperäisen värin hetkessä
- Tee ravintorikkaat leivät avokadosta ja täytä ne tonnikalalla – Terveellistä ja hyvää
- Taivaalliset uuniperunat: Helpoista raaka-aineista syntyy mehukas kokonaisuus
- Porkkanat alkoivat maistua meidän perheessä vasta, kun opin valmistamaan ne tällä tavoin
- Näin saat ikkunat kirkkaiksi ilman pesuaineita – testasin ja yllätyin tämän kikan tehokkuudesta
- Anopin vinkistä heitin tiskiainetabletin pyykkikoneeseen – vihdoin pääsin eroon ikävästä ongelmasta
- Teini maistoi nakkilasagnea kaverilla – nyt sitä pyydetään meillä viikoittain
- Punajuuri ei sovi kaikille – vältä liiallista käyttöä, jos kuulut tähän riskiryhmään
- Säilytätkö näitä jääkaapissa? Niiden paikka ei ole siellä lainkaan
- Puolukan terveyshyödyt ovat vertaansa vailla – Lue miksi puolukkaa kannattaa syödä
- Lapsuudessani viili valmistettiin aina itse – huomattavasti halvempaa ja herkullisempaa
- Sekoita tätä mannapuuroon ennen keittämistä – maku paranee uskomattomasti
- 7 syytä syödä punajuurta useammin – tutkittu juttu