6 asiaa, joita moni tekee jatkuvasti, vaikka ne sairastuttavat
Arkipäiväiset asiat kätkevät väärin hoidettuna riskin sairastumiseen.
Tähän artikkeliin on koottu asioita, jotka tekevät meistä kipeitä. Asiat ovat simppeleitä ja niistä ei heti sairastu, mutta pidemmän päälle ne varmasti vaikuttavat terveyteesi.Katso vinkit alapuolelta:
1. Liian vähäinen vedensaanti
Elimistösi tarvitsee toimiakseen vettä. Liian vähäinen vedensaanti vaikuttaa lihaksistoon, ruoansulatukseen ja virtsan erittymiseen. Veden juontia ei kannata liioitella, mutta on esimerkiksi hyvä tapa juoda aamuisin herätessä lasillinen tai pari raikasta vettä. Juomapulloja käyttävien henkilöiden tulisi myös muistaa pestä vesipullot joka käyttökerran jälkeen, jotta bakteerit eivät jää elämään pullon suulle odottaen uutta käyttökertaa.2. Liian vähäinen tai runsas uni
Liian vähäinen unensaanti vaikuttaa negatiivisesti jaksamiseen ja vastustuskykyyn. Vähäinen uni nostaa myös verenpainetta ja stressihormonitasoja. Pidä siis huolta, että nukut tarpeeksi. Sama pätee myös toistuvasti tapahtuvaan liialliseen unensaantiin.3. Puhelimen räplääminen
Puhelimen näprääminen ennen nukkumaanmenoa on huono idea. Kirkas valo vaikuttaa nimittäin negatiivisesti melatoniintuotantoon, joka auttaa sinua nukahtamaan. Puhelimet keräävät myös itseensä suuren määrän bakteereja ja valitettavan moni käyttää niitä myös vessassa pöntöllä istuessa. Älypuhelimet ovat myös sen verran uusi keksintö, että niiden pitkäaikaisvaikutuksia ihmisiin ei olla vielä päästy tutkimaan.4. Erittäin kuumien juomien nauttiminen
Talvisin on ihana kääriytyä vilttiin ja ottaa kuuma kaakao, glögi, kahvi tai muu juoma kouraan. Pidä kuitenkin huoli, että juomasi ei ole liian kuumaa, sillä se polttaa kurkkuasi ja aiheuttaa pitkällä aikavälillä muun muassa suuremman kurkkusyöpäriskin.5. Huonojen jalkineiden pitäminen
Pidä huoli, että kenkäsi eivät ole liian pienet, sillä liian kova puristus ei tee hyvää verenkierrollesi, lisäksi se aiheuttaa myös kramppeja. Huonot kengät tuovat myös muita ongelmia aina huonosta ryhdistä selkäkipuun asti.6. Likaiset meikkituotteet
Ripsiharjat ja muut meikkituotteet tulisi vaihtaa tai puhdistaa aina silloin tällöin. Olemme kaikki kuulleet kauhutarinoita siitä, kun likainen meikkituote on aiheuttanut ikävän infektion esimerkiksi silmässä. Pidä meikkituotteiden kanssa sama periaate kuin hammasharjan kanssa eli vaihda niitä säännöllisin väliajoin.Lähde: tiphero.com
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 nerokasta käyttötapaa sipulin kuorille – älä heitä niitä enää roskiin
- Miksi saippuapaloja kannattaa piilottaa eri puolille kotia? Tässä 7 syytä
- Jos kaipaat kesään raikasta jälkiruokaa, kokeile tätä – valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Ethän syötä liikaa makkaraa lapsille – Sallittu määrä voi yllättää
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tiesitkö, että banaaninkuoren voi syödä? Tästä syystä se kannattaa
- Jos et vielä syö kukkakaalia säännöllisesti, tässä 6 hyvää syytä aloittaa
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Viime kesän marjoista syntyi herkullinen juoma – tein suoraan ison kannullisen koko perheelle
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Tämä yksinkertainen piharatkaisu voi pitää punkit loitolla tehokkaammin kuin nurmikon leikkaaminen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Kaadoin päiväysvanhaa piimää kylpyhuoneen kaakeleille – teen kyllä toistekin
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Erikoinen yhdistelmä grillissä herätti epäilyksiä, mutta lopulta oli pakko ottaa lisää
- Harva enää leipoo tätä, vaikka maku vie kielen mennessään
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Trendaava vessatuoksu syntyy huuhteluaineesta ja vanulapuista – näin se tehdään
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle