Tutkimus: Syö tätä, niin vältyt vanhuuden sairauksilta muita todennäköisemmin
Uusi tutkimus korostaa riittävän proteiinin saannin merkitystä terveyden ylläpitämisessä ja ikääntymiseen liittyvien sairauksien ehkäisyssä. Tutkimuksen mukaan erityisesti kasvipohjaiset proteiinit ovat eduksi terveydelle.
Tutkimus kattoi lähes 30 vuoden seurannan 49 000 amerikkalaisnaisesta, jotka olivat 38–59-vuotiaita tutkimuksen alkaessa vuonna 1984. Heidän ruokavaliotaan ja terveydentilaansa tarkkailtiin neljän vuoden välein.
Havaintojen mukaan runsaasti proteiinia sisältävää ruokavaliota noudattavat naiset välttyivät useammin yhdeltätoista eri pitkäaikaissairaudelta ja mielenterveysongelmilta. Heidän fyysinen ja kognitiivinen toimintakykynsä säilyi myös paremmin. Kuitenkin, nämä hyödyt korostuivat erityisesti niillä naisilla, joiden ruokavalio sisälsi enemmän kasvipohjaista ja vähemmän eläinperäistä proteiinia. Naiset, jotka söivät paljon eläinproteiinia, sairastuivat pitkäaikaissairauksiin muita todennäköisemmin.
Vaikka vastaavia tuloksia on saatu aikaisemmissakin tutkimuksissa, on vaikea erottaa proteiinin vaikutusta muista ruokavalion tekijöistä. Kasviproteiinia suosivat saavat myös muita kasvisruoan terveyshyötyjä, mikä voi vaikuttaa tuloksiin. Toisaalta runsaasti eläinproteiinia sisältävä ruokavalio liittyy usein korkeampaan kovien rasvojen saantiin, mikä voi altistaa sydän- ja verisuonitaudeille.
Tämä tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä. Asiasta uutisoi ennen meitä Iltasanomat.
Lisää siis ruokavalioosi kasvipohjaisia proteiininlähteitä kuten papuja, kikherneitä, soijaa ja tofua, mikäli haluat ennaltaehkäistä ikääntymiseen liittyviä sairauksia!
Jaa tämä tieto myös ystävillesi!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Superherkullinen punaherukkapannukakku on loppukesän hitti – ei kaipaa edes hilloa päälle
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Yksi ripaus muutti kantarellikastikkeeni maun – tätä kannattaa kokeilla
- Kesäkeitto uudella tavalla – ahven sopii siihen yllättävän hyvin
- Tämä maistui aivan tavalliselta makaronilaatikolta, vaikka siinä ei ollut lihaa lainkaan
- Laita jauhelihaa ja perunaviipaleita kakkuvuokaan – katsottuasi reseptin haluat maistaa tätä heti
- Muffinsseissa yhdistyy raikas mustikka ja makea valkosuklaa – nam
- Täydellisen kananmunan salaisuus – Ota niksit haltuun
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat
- Ahvenanmaan mustaleipä valmistuu hitaasti – mutta maku palkitsee kärsivällisen
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta