Tiesitkö tätä? – Porkkana tulisi pestä vielä kuorimisen jälkeenkin
Nämä periaatteet kannattaa tietää vihannesten pesemisestä
Hedelmien ja vihannesten peseminen on tärkeää niiden pinnalla olevien bakteerien pois huuhtelemiseksi. Jotkut eivät silti tätä neuvoa noudata vaan pilkkovat vihannekset suoraan pesemättä keittoihin ja ruokiin.
Kaikki mikrobit eivät ihmisille ole haitallisia, mutta esimerkiksi listeria voi levitä pesemättömien vihannesten välityksellä. Hedelmiä ja vihanneksia ei kuitenkaan tarvitse pesemällä alkaa pesemään vaan yleensä pieni huuhtelu riittää.
Omasta maasta näkee ihmisten monesti nostavan porkkanoita ja syövän suoraan, mutta tämä ei kannata. Maaperässä loi olla erilaisia loisia tai mikrobeja. Toki kaikki loiset eivät ole haitallisia ihmisille ja tiettyjä mikrobeita tarvitaan luonnollisen vastustuskyvyn ylläpitämiseksi, mutta silti kasvikset kannattaa aina huuhdella.
Myös esimerkiksi viinirypäleisiin suihkutetaan aineita estämään niiden nuutuminen kuljetuksen aikana, joten nämä aineet on viisasta huuhdella pois. Vaikka hedelmissä ja vihanneksissa ei mitään myrkkyjä olisikaan onhan se aina paremman makuista kun pölyn ja lian huuhtoo pois.
Jaa vinkit kavereillesi!
Lähde: HS / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Nukkuma-asennolla on yllättävän paljon vaikutusta terveyteen — tee näin ja kehosi on kiittää
- Miten kantarellit säilötään ja kuinka pitkään ne säilyvät hyvinä?
- 8 syytä syödä enemmän marjoja – apua moniin vaivoihin
- Tarkista aamupalasi: nämä 7 tuttua ruokaa eivät ole niin hyvä valinta kuin luulisi
- Spagettikauhan reikä ei ole vain veden valuttamista varten – tiesitkö tästä näppärästä tarkoituksesta?
- Mehevä loppukesän marja sopii erinomaisesti sillin kanssa – tätä yhdistelmää kannattaa kokeilla
- Se ainoa ja oikea läskisoosi – ”nyt herahti vesi kielelle”
- Tämä mummolastakin tuttu herkku oli jo unohtua – onneksi anoppi tarjosi sitä jälkiruoaksi
- Kinder Bueno -faneille täydellinen herkku – proteiinivanukas valmistuu vartissa
- Pakasta tummuneet banaanit ja tee niistä mitä herkullisin jälkiruoka
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta