Terveydelle vaarallinen ruokatrendi leviää maailmalla, varmista ettet tee samaa virhettä

Kanasashimi ei ole ruoka, jota kannattaa valmistaa kotona, mutta tällä hetkellä se on kuitenkin nostanut suosiotaan ja sen nauttiminen voi ilmeisesti olla myös turvallista.
Food and Wine -lehti otti japanilaisen herkun silmätikuksi ja kyseenalaisti sen, olisiko raa’an kanan syöminen olisi koskaan hyvä idea.
Raa’an kanan nauttiminen ei varmasti kuulosta kovinkaan monen ihmisen mielestä herkulliselta tai ylipäätään hyvältä idealta. Kokkina työskentelevä Marc Murphy on asiasta kuitenkin eri mieltä.
Julkkiskokki halusi puolustaa omaa rakkauttaan kanasashimia kohtaan ja nostatti samalla kohun, jossa kyseenalaistettiin voiko tällaista ruokaa edes olla olemassa — ja mikäli voi olla, niin onko sen syöminen turvallista.
Kanasashimi tai ennemminkin kanatartar on ruokalaji, jota tarjoillaan vain muutamissa paikoissa eri puolilla maailmaa. Yksi tällaisista ravintoloista on Berkelyssä, Kaliforniassa sijaitseva Ippuku.
Kyseistä ruokalajia esiintyy yleisemmin japanilaisissa kaupungeissa, kuten Osakassa, Kiotossa ja Tokiossa.
Raa’asta kanasta on olemassa varoituksia ja sitä ei tulisi syödä edes puolikypsänä. Japanin terveysministeriö varoitti heinäkuussa raa’an kanan nostavan vakavan ruokamyrkytyksen riskiä merkittävästi ja kehotti ravintoloita uudelleenarvioimaan valmistusmenetelmänsä — pyytäen samalla, että kana valmistettaisiin vähintään 75-asteiseksi ennen tarjoilua, jotta sen nauttiminen olisi turvallista.
Kanasashimi valmistetaan usein menetelmällä, jossa kanaa paistetaan tai keitetään vain 10 sekunnin ajan, ”tämän tulisi tappaa kaikki kanan pinnalla esiintyvät mikrobit, kuten kampylo- ja salmonellabakteerit,” University of Georgia’s Center for Food Safetyn, Michael Doyle kertoo.
Terveysministeriön mukaan kampylobakteeri on vastuussa jopa 60% kaikista Japanissa todetuista ruokamyrkytyksistä, paikallinen uutislehti Asahi Shimbun kirjoittaa.
Doyle kertoo, että kampylobakteeri ei kuitenkaan ole kanasashimin ainoa ongelma. Salmonella on myös ongelma. Kanasashimi valmistetaan usein siivutetuista tai kuutioiduista kanan rintapaloista, joissa salmonellaa esiintyy vähiten. Jotkin ravintolan ovat kuitenkin kokeilleet uhkarohkeampia reseptejä ja käyttäneet aineksina muun muassa reisipaloja, maksaa ja ulkoista rintapalaa, jossa bakteereja esiintyy enemmän.
Alla kuva annoksesta, johon on lisätty myös raakaa kananmaksaa ja sydäntä.
Pääsemme lopulta tärkeimpään kysymykseen: tulisiko sitä syödä?
”Olisin itse todella varovainen raa’an kanan kanssa, vaikka se olisikin kevyesti kypsennettyä,” Claire Shorenstein varoittaa ja jatkaa: ”Sinun tulisi tietää, mistä kana on peräisin,” Claire kertoo yksiselitteisesti.
Tässä viimeinen varoitus.
Kanasashimin salmonellariski on suurempi raskaana olevilla naisilla, todella nuorilla ja vanhoilla ihmisillä sekä immuniteettisairauksista kärsivien ihmisten keskuudessa. Yhdenkään aiemmin luetelluista henkilöistä ei tulisi syödä raakaa kanaa, Shorenstein kertoo. Kanasashimia voikin pitää ”syö omalla riskillä” -tyyppisenä annoksena.
Söisitkö sinä raakaa kanaa? Mielestäni koko ajatus ei kuulosta herkulliselta tai edes järkevältä.
Jaa artikkeli Facebookissa ja kehota ystäviäsi olemaan tarkkoina uusien ”trendiruokien” kanssa!
Lähde: Food & Wine
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 5 kotitekoista kasvonaamiota – jokaiselle ihotyypille ja yleisimmille ongelmille
- Näin teet saunahunajan, joka kosteuttaa, kuorii ja kirkastaa samalla kertaa
- Kevyt ja hauska pastan korvike löytyy vihanneshyllystä
- Nämä pikkupaprikat maistuvat paremmalta kuin miltä näyttävät – testaa itse
- 8 ruokaa, jotka auttavat pepun kasvussa – syö peppu pyöreäksi
- Karhunvatukoilla on vaikutuksia, joista moni ei ole kuullutkaan
- Lillukkahyytelö – helppo ohje loppukesän marjasadosta
- Helppo kermaviilidippi kasviksille – valmis 5 minuutissa
- Terveellinen kana-nuudeliruoka kiireiseen arkeen
- Näin teet grillimakkarasta vastustamattoman – kokeile tätä glaseerausta!
- Älä koskaan lämmitä näitä kahta arkiruokaa mikrossa – voivat olla jopa terveysriski
- Tee itse aloe vera -geeli – ihon superkosteuttaja syntyy helposti tehosekoittimella
- Tämä yleinen mauste valkaisee hampaasi – ja löytyy todennäköisesti jo valmiiksi keittiöstäsi
- Viiksikarvat ja parta naisella – nämä terveysongelmat voivat olla syynä
- Tätä ruokaa kannattaa varoa – se voi aiheuttaa hiustenlähtöä
- Jos tämä ruoanlaittoväline löytyy kotoasi, harkitse sen hävittämistä heti
- Ethän tee tätä yleistä mokaa kauppareissun aikana – kannattaa miettiä kahdesti
- Tämä pannuleipä nousi heti lemppariksi – helppo, mehevä ja juustoinen
- Nainen laittaa possunfileen ja perunaviipaleet kakkuvuokaan – Fantastinen lopputulos
- Unohda pesulakäynnit – näin puhdistat matot helposti kotona