Tämän asian takia sipsipussit rapisevat – Katso yllättävä fakta
Professori paljastaa nyt syyn minkä takia sipsit pakataan rapiseviin pusseihin
Kun puhutaan sipseistä monille tulee varmasti mieleen niiden rapisevat pussit. Mutta monikaan ei ole varmasti tullut ajatelleeksi minkä takia ne rapisevat.
Tämä johtuu siitä, että ruokaa ei nautita pelkästään makuaistilla vaan siihen liittyvät kaikki aistit. Myös äänet siis ovat suuri osa sipsien syömistä.
Asiaa tutkinut suomalaisprofessori paljastaa nyt seikan jonka uskoo vaikuttaneen asiaan. Asiasta nimittäin tehtiin aikoinaan tutkimus, joka tuli siihen lopputulokseen että sipsien rapsahdus suussa korreloi suoraan siihen miten nautinnollinen kokemus oli.
Tutkimuksessa ihmisiä huijattiin keinotekoisella sipsien rapinalla ja se sai sipsit maistumaan paremmilta. Tämän tutkimuksen seurauksena myös monet sipsipussit alkoivat muuttua rapiseviksi.
Tällä pyritään samaan sipseistä siis vielä enemmän nautintoa irti tekemällä sipsien syömisen äänimaisema mahdollisimman miellyttäväksi. Toki jos haluaa salaa toisilta syödä sipsejä niitä ei välttämättä haluaisi syödä rapisevasta pussista.
Jaa mielenkiintoinen fakta kavereillesi!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joululaatikot ja uudelleenlämmitys – tässä selkeä vastaus kysymykseen, jota moni miettii
- Maailman paras lakritsi tulee Suomesta – kuuluuko tämä sinun suosikkeihisi?
- Sinihomejuusto kakussa kuulostaa hullulta, mutta maku voittaa epäilykset heti
- Kaadoin tämän valmispussin makaronilaatikon sekaan – koko vuoka syötiin hetkessä tyhjäksi
- Outin tajuttoman hyvä piparitahna sopii täydellisesti riisipuuron, torttujen ja kakkujen päälle
- Näin pidät koirasi turvassa jouluna – vältä nämä herkulliset mutta vaaralliset houkutukset
- Älä vain heitä kinkun paistorasvaa hukkaan – mummo opetti tämän jo aikanaan
- Kinkun nahasta valmistuu herkulliset sipsit illan naposteluhetkiin
- Älä anna vatsavaivojen pilata joulua: 3 helppoa vinkkiä
- Riisipuuron jämistä tehty kakku oli aikanaan mummon joulupöydän salainen herkku
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Annoin etikan vaikuttaa vessanpöntössä yön yli – en odottanut tällaista tulosta
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku
- Maailman paras saaristolaisleipä – juuri niin hyvää kuin nimi lupaa
- Tein taatelikakun pellillä ja kuorrutin kastikkeella – perhe söi koko satsin kerralla