Sieni-pinaatti calzone Jamie Oliverin tapaan
Calzone on italialaisten toiseksi nerokkain keksintö heti pizzan jälkeen.
Itse asiassa calzone on pizza, jonka taikina on käännetty päällisten ympäri. Näin tuloksena on tavallista pizzaa kätevämmin mukana kulkeva annos. Calzonen sisälle voi tietenkin laittaa mitä haluaa, mutta usein italialaiset käyttävät eiliseltä ylijääneitä vihanneksia ja juustoa. Tomaatti ja mozzarella kuuluvat myös aitoon calzoneen kuin nenä päähän. Jamie Oliver näyttää oheisella videolla miten syntyy pinaattia ja sieniä sisältävä herkullinen calzone. Jamien käyttämät raaka-aineet löytyvät alta suomennettuina. Pizzapohjan oletetaan olevan jo tehty, joten katso pizzapohjaohje vaikkapa Liian hyvää -blogin reseptistä: Kinkku-tonnikala-ananas-meetvursti-pizza. Mitä tarvitaan – Jamie Oliverin calzonen täytteitä varten- vehnäjauhoa pohjan kaulimiseen
- oliiviöljyä
- 500 g erilaisia sieniä
- 4 hienoksi leikattua valkosipulinkynttä
- 4 tuoretta timjaminvartta
- 50 g voita
- merisuolaa
- jauhettua mustapippuria
- 200 ml tomaattikastiketta
- 300 g pestyä ja kuivattua pinaatinlehteä
- 2 x 125 g mozzarellapaloja, revittyinä pieniksi paloiksi
- Meetvursti-paprika-ananas pizzakka – blogista Makunautintoja mimmin keittiöstä
- Hipstereille on nyt kehitetty oma pizzaleikkuri
- Lisää pizza-aiheisia reseptejä, artikkeleita ja videoita
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Proteiinipitoinen tuorepuuro maistuu kanelipullalta – valmista illalla ja nauti aamulla
- Tämä puuro antaa letuille ihanan kutkuttavan rakenteen – lapset pyytävät vähintään kerran kuussa
- Unohda perinteinen munavoi – japanilainen versio on vielä parempi
- Klassikkopuuro nousi jälleen suosioon – syy löytyy sen hauskasta rakenteesta
- Kolme vanhaa perinnereseptiä mummolasta – yllättävän harva tuntee
- Töki bataattia haarukalla ja laita mikroon – valmis yllättävän nopeasti
- Sekoita kondensoitu maito, pistaasilevite ja valkosuklaa – syntyy täydellinen herkku
- Yksi halpa ainesosa tekee kermaperunoista erityisen herkullisia
- Syötiinkö sinun lapsuudessasi tätä velliä? Valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Monelle tuttu lapsuuden herkku valmistuu mansikoista – parasta kermavaahdon kanssa
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit