Säästä jopa tuhansia vuodessa tekemällä 3 pientä muutosta ruokailutottumuksiisi
Miltä kuulostaisi pari ylimääräistä tonnia nettona taskuun joka vuosi?
Suunnilleen niin paljon voit säästää, jos teet kolme pientä muutosta ruokailutottumuksiisi.1. Keitä aamukahvi kotona
Jos keität joka aamu puolisentoista desilitraa kahvia itsellesi kotona ja jätät kahden euron take away -kahvin ostamatta kioskilta, säästät jopa yli 450 euroa vuositasolla. (Lähde: Makuja)2. Valmista aamiaissämpylä kotona
Jos tapanasi on ottaa kioskilta myös sämpylä kahvin kylkeen, niin joudut pulittamaan tästä tavastasi yhteensä jopa tuhat euroa ekstraa joka vuosi. Makuja.fi -sivuston laskelman mukaan yksi 3,50 euron aamiaissämpylä kustantaa lähes 730 euroa ekstraa siihen nähden että tekisit aamiaissämpylän itse kotona. Kotona tehdyn sämpylän hinnaksi tulee vain nelisenkymmentä senttiä per kappale. Katso täältä sämpyläinspiraatiota!3. Tee itsellesi eväät töihin
Jos maltat tehdä itsellesi myös eväät töihin, niin sillä vasta säästätkin. Vaikka tuhlaisit eväisiisi viisi euroa per annos – summan jolla saa jo huippuravintolatasoiset raaka-aineet – niin säästät joka päivä toisen mokoman kun et käy lounaalla ravintolassa. Jos työpäiviä lasketaan olevan vuodessa noin 230, niin jo tällä yhdellä kikalla säästät yli 1100 euroa vuodessa!Katso myös:
Lisää keittiöniksejä
Lähde: MakujaLUE MYÖS:
- Teini halusi kerrankin itse kokata – helppo pizzapasta oli herkullinen löytö
- Näistä suurimoista syntyy ihanan rouhea kaurapuuro – oletko jo testannut?
- Tämä pikalasagne pelasti taas maanantain – valmistuu alle puolessa tunnissa
- Tämä persikkapiirakka on kaikkea, mitä hyvältä piirakalta toivon – mehevä, raikas ja ihanan rapea päältä
- Kahvipavusta voi kasvattaa kauniin huonekasvin – perinteinen kaupan papu ei kuitenkaan kelpaa
- Kääri limen siemen kosteaan talouspaperiin – näin kasvatat siitä kauniin huonekasvin
- Tiskikoneen ylä- ja alakoriin kuuluvat eri astiat – katso, täytätkö koneen oikein
- Ulkomailla tätä supermarjaa osataan arvostaa – Suomessa sato jätetään usein linnuille
- Teen kuivahtaneista leivistä ”makaronilaatikkoa” – kuulostaa oudolta, mutta toimii
- Rikotko munat aina kulhon reunaa vasten? Kokeile ensi kerralla tätä
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle