Kauralastut saattavat monille olla tuttuja kotitaloustunneilta. Kaivoin itsekin vanhan reseptin esiin, kun perheen pienin leipuri halusi leipoa jotakin ihan itse. Kauralastut ovatkin nopeita ja helppoja valmistaa, ja taikina syntyy hetkessä muutamasta perusaineksesta.

Kauralastut (40kpl)

Ainesosat

  • 4 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 100 g voita
  • 2 kananmunaa

Ohje

Vaihe 1. Yhdistä kulhossa kaurahiutaleet, sokeri, vaniljasokeri, vehnäjauhot ja leivinjauhe.

Vaihe 2. Sulata voi ja sekoita kuivien aineiden joukkoon.

Vaihe 3. Lisää kananmunat taikinaan ja sekoita tasaiseksi.

Vaihe 4. Nostele taikinaa noin 2/3 ruokalusikallisen kokoisina nokareina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Jätä keksien väliin reilusti tilaa, sillä taikina leviää paistuessaan.

Vaihe 5. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 6–7 minuuttia, kunnes keksit ovat kauniin ruskeita ja ohuita.

Vaihe 6. Anna keksien jäähtyä pellillä. Ne rapeutuvat kunnolla vasta jäähtyessään.

Jaa resepti myös ystävillesi!

Resepti: Valio

Lue myös: