Lapin mummon marjakiisseli sisältää reilusti mustikkaa ja hillaa
Tätä yksinkertaista marjakiisseliä syötiin usein lapsuudessa mummolassa. Perinteisesti mukaan laitettiin mustikoita ja hillaa, mutta voit halutessasi käyttää muitakin marjoja. Jos pakkasesta löytyy vielä viime kesän marjoja, nyt on hyvä hetki ottaa ne käyttöön.
Mustikka-hillakiisseli
Ainesosat
- 1 l vettä
- 5 dl mustikoita
- 0,5–1 dl sokeria
- 3 rkl perunajauhoja
- 4 dl hilloja
Tarjoiluun:
- maitoa tai kermavaahtoa
Ohje
Vaihe 1. Laita kattilaan vesi ja noin 3 dl mustikoista. Keitä marjoista mehu ja siivilöi halutessasi kuoret pois. Mausta liemi sokerilla.
Vaihe 2. Sekoita perunajauhot pieneen määrään kylmää vettä. Kaada seos ohuena nauhana kuumaan liemeen koko ajan sekoittaen. Anna kiisselin kiehahtaa ja ota pois liedeltä.
Vaihe 3. Lisää loput mustikat ja hillat. Jos käytät pakastemarjoja, voit lisätä ne suoraan kuumaan kiisseliin. Tuoreet marjat kannattaa lisätä hieman jäähtyneeseen kiisseliin.
Vaihe 4. Kaada kiisseli tarjoiluastiaan ja ripottele pinnalle hieman sokeria, jotta pintaan ei muodostu kalvoa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Tarjoa marjakiisseli maidon tai kermavaahdon kanssa.
Jaa resepti myös ystävillesi!
Resepti MKN
Lue myös:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 6 hyvää syytä syödä mansikoita nyt, kun sesonki on parhaimmillaan
- Kahvin ystävät rakastuvat tähän jäätelöön – valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Ethän kerää raparperia tällä tavalla? Se lisää mätänemisen riskiä
- Varhaisperunoiden tärkein hetki tulee vasta keittämisen jälkeen – moni ohittaa sen kiireessä
- Vihdoin pääsin eroon kotipihan sammaleesta – kiitos naapurin vinkin
- Grillattu ananas kinuskikastikkeella – kesän helpoin jälkiruoka grillistä
- Älä valitse suurinta vesimelonia – makein yksilö löytyy aivan toisella tavalla
- Purista mansikoiden päälle teelusikallisen verran tätä – makeus korostuu yllättävästi
- Mummoni teki tämän aina uusille perunoille – nykyään ymmärrän miksi
- En olisi uskonut, että raejuusto maistuu näin hyvältä – tästä tuli kesän suosikkiaamupala
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa
- Halpa arkiruoka pääsi yllättämään: ”Täähän oli aivan jumalattoman hyvää!”