Kahvitaukoa ei kannata passata.

Tässä kahdeksan syytä miksi näin on.

1. Elät pidempään (mahdollisesti)

The American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan päivittäinen kahvinjuonti pienentää riskiä kuolla etenkin sydän- ja verisuoni-, sekä keuhkotauteihin. Parhaat vaikutukset tulivat 3 – 4 kupillisesta per päivä. Tutkimuksessa käytettiin 90 000 japanilaisen terveystietoja. Tutkimuksesta on uutisoinut muun muassa Suomessa Iltalehti.

2. Auttaa laihtumaan

Kahvin sisältämä kofeiini saa tunnetusti pulssin kiihtymään ja aivot toimimaan nopeammin. Kofeiini kiihdyttääkin itseasiassa koko kropan aineenvaihduntaa. Tämä puolestaan edistää myös rasvan palamista. Parhaan vaikutuksen saat kun nautit kahvin ilman sokeria – kahvissa itsessään ei ole juurikaan kaloreita.

3. Ehkäisee masennusta

Jo pelkkä ajatus kahvista piristää monien mieltä. Havainnolle on myös tieteellistä tukea: Erään tutkimuksen mukaan päivittäin neljä tai useamman kupillisen kahvia juovat naiset sairastuivat 20 % epätodennäköisemmin masennukseen kuin he, jotka eivät juoneet kahvia ollenkaan.

4. Näyttää torjuvan aikuisiän diabetesta

Tutkimustulokset todella väittävät, että kahvittelulla on myös diabetesriskiä pienentävä vaikutus. (Lähde)

5. Paljon antioksidantteja

Antioksidantit ovat keholle tärkeitä yhdisteitä, jotka korjaavat soluvaurioita ja pitävät kroppasi toimintakuntoisena. Monet ovat tottuneet ajattelemaan että antioksidantteja saa vain metsämarjoista ja hedelmistä – totuus on kuitenkin että niitä saa roppakaupalla myös kahvista! Kahvihan on itseasiassa kahvimarjoista uutettua ainetta. Erään tutkimuksen mukaan amerikkalaiset saavat pääosan ruokavalionsa antioksidanteista kahvista.

6. Hyväksi maksalle

Juo kahvia – ei maksa vaivaa! Näin voi päätellä ainakin erään tutkimuksen tuloksista, joiden mukaan säännöllinen kahvittelu ehkäisee mm. maksasyöpää ja rasvamaksan kehittymistä.

7. Pidät itsesi vetreänä ja sosiaalisena

Työpaikoilla kahvitauolla on toki muitakin merkityksiä kuin vain sumpin särpiminen: Lakisääteiset kahvitaukosi pitämällä pysyt mukana työpaikan sosiaalisissa verkostoissa. Myös kroppasi pysyy vetreämpänä kun kävelet välillä – edes kahvihuoneeseen ja takaisin.

8. Kahvi virkistää

Tarviiko siihen muuta syytä? Eiköhän laiteta sumpit porisemaan!


 

Katso myös:
Lisää kahvi-inspiraatiota

Lähde: Brides, Iltalehti