Kaadoin vain ainekset vuokaan ja työnsin uuniin – jatkossa riisipuuroa syödään meillä ympäri vuoden
Riisipuuron voi valmistaa helposti myös uunissa.
Riisipuuro kuuluu monelle ennen kaikkea jouluun, mutta todellisuudessa se sopii yhtä hyvin ympäri vuoden niin aamupalaksi, ruoaksi kuin iltapalaksi. Silti monella tulee tehtyä sitä harvoin – ehkä siksi, että sen keittäminen tuntuu aina vähän työläältä. Puuroa pitää olla koko ajan hämmentämässä, ettei maito pala pohjaan ennen kuin riisi on kypsää.
Näin ajattelin itsekin, kunnes ystävä vinkkasi, että puuron voi tehdä kokonaan uunissa. Ainekset vain vuokaan ja uuniin. Lopputulos on yhtä pehmeä ja täyteläinen kuin perinteisellä tavalla keitettynä.

Ainesosat (4 annosta):
- 1 litra maitoa
- 2 dl puuroriisiä
- 1 tl suolaa
Voiteluun: voita tai margariinia
Ohje:
Vaihe 1. Voitele uunivuoka (noin 2 litraa) ja mittaa maito, riisi ja suola suoraan vuokaan.
Vaihe 2. Kypsennä puuroa 175 asteessa noin 1,5 tuntia. Hyödynnä tarvittaessa jälkilämpö.
Vaihe 3. Sekoita puuroa kypsennyksen aikana muutaman kerran, jotta riisi ei laskeudu pohjalle.
Vaihe 4. Jos pinta alkaa ruskistua liikaa, peitä vuoka kevyesti foliolla.
Vaihe 5. Anna puuron vetäytyä hetki ennen tarjoilua.
Jos puuroa jää yli, lämmitä se seuraavana päivänä tilkassa maitoa.
Jaa vinkki myös kaverille!
Resepti: Martat
Lue myös:
- Porkkalatahna on varsinainen joulupöydän yllättäjä – maku muistuttaa hämmästyttävän paljon kylmäsavulohta
- Älä sivuuta tätä muutosta jalkapohjassa – hyvissä ajoin hoidettuna vältyt turhilta vaivoilta
- Tätä kakkua on leivottu itsenäisyyspäiväksi jo kolmena vuotena – ja niin tehdään myös tänä vuonna
- 5 suorastaan terveellistä herkkua, jotka löytyvät suomalaisesta joulupöydästä
- Kolme syytä, miksi sinunkin kannattaa lisätä kananmunaa kaurapuuroon
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- 7 asiaa, joihin tiskiaine ei todellakaan sovi – seuraukset voivat olla ikäviä ja kalliita
- Tämän takia moni sujauttaa saippuan lakanan alle – helpottaa yleiseen vaivaan
- Tee tämä suodatinpussille, niin kahvi maistuu heti paremmalta – tällä kertaa kyse ei ole taittelusta
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Vatsavaivani helpottivat, kun aloin lisätä ruokalusikallisen tätä smoothien tai puuron sekaan
- Tee tämä joulukakku jo nyt – maku syvenee ja mehevöityy pakastimessa
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa
- Isoäitini lisäsi sekametelisoppaan yhden ainesosan, joka tekee siitä vastustamattoman
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona