5 syytä, miksi sipulin kuoria ei kannata heittää roskiin – näin hyödynnät ne fiksusti
Myös sipulin kuoria voi hyödyntää ruoanlaitossa.
Olen kyllä vuosien varrella kokeillut tehdä muun muassa perunankuorista sipsejä, mutta ei ole koskaan käynyt mielessä hyödyntää sipulin kuoria mitenkään. Nähtävästi niillekin kuitenkin löytyy monta eri käyttötarkoitusta. Lisäksi ne sisältävät hurjasti antioksedantteja ja ravinteita, jotka muuten menisivät täysin hukkaan. Tässä viisi tapaa hyödyntää kuoret.
1. Valmista maustejauhe
Heitä kaupan purkkijauheet nurkkaan ja tee omasi! Pese kuoret, kuivaa uunissa 120 asteessa rapeiksi ja jauha hienoksi jauheeksi. Saat herkullisen lisän esimerkiksi kastikkeisiin, marinadeihin tai vaikka salaattien päälle ripoteltavaksi. .
2. Mausta keitinvesi
Heitä muutama kuori keitinveteen mukaan. Näin saat pienen makuvivahteen esimerkiksi pastaan tai riisiin.
3. Valmista liemi
Tee seuraava kasvisliemesi kuorineen. Niin, älä edes kuori sipuleita kokonaan, vaan anna kuorien hautua liemen mukana. Keltasipulin kuoret tuovat Rob Seixasin mukaan kauniin meripihkan sävyn ja syvän maun.
4. Paahda kuorineen
Kun seuraavan kerran paahdat valkosipulia, älä vaivaudu kuorimaan. Kuoret suojaavat valkosipulin mehevyyttä ja estävät kitkeryyden. Lopputuloksena saat makean, pehmeän ja helposti levitettävän herkun.
5. Keitä teetä
Yhtäkään antioksidanttia ei kannata hukata! Hauduta sipulinkuoria kuumassa vedessä 15–30 minuuttia, siivilöi ja makeuta hunajalla. Saat teen, joka lämmittää ja hellii kehoa – erityisesti flunssakauden aikaan.
Jaa artikkeli myös kaverille!
Lähde: delish
LUE MYÖS:
- Glögiä ei kannata lämmittää tietyn asteen yli – maku ja laatu kärsivät heti
- Patja kerää vuosien varrella enemmän likaa kuin arvaat – onneksi kaksi ainetta riittää sen puhdistamiseen
- 5 syytä miksi graaviloheen kannattaa lisätä sokeria
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Suolaa ei kannata heittää ruokaan miten sattuu – oikea hetki ratkaisee maun
- Keittiömestarin jouluinen uunilohi – Kauden yllättävin makupari toimii
- Valmista riisipuuro uunissa, niin vältyt hellan ääressä kyttäämiseltä
- Porkkalatahna on varsinainen joulupöydän yllättäjä – maku muistuttaa hämmästyttävän paljon kylmäsavulohta
- Älä sivuuta tätä muutosta jalkapohjassa – hyvissä ajoin hoidettuna vältyt turhilta vaivoilta
- Tätä kakkua on leivottu itsenäisyyspäiväksi jo kolmena vuotena – ja niin tehdään myös tänä vuonna
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Vatsavaivani helpottivat, kun aloin lisätä ruokalusikallisen tätä smoothien tai puuron sekaan
- Tee tämä joulukakku jo nyt – maku syvenee ja mehevöityy pakastimessa
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa