Psykologin yllättävä väite: Sokeri ei tee lapsista hyperaktiivisia
Monet äidit tietävät jo etukäteen hieman pelätä mitä seuraa kun lapsen vie synttäreille…
Kakku, karkit ja sokeriset limsat saavat lapset vauhkoiksi ja meno on hurjaa. Selvästikin sokeri on syypää juhlien hyperaktiiviseen tunnelmaan – vai onko sittenkään?Sokerin aiheuttama hyperaktiivisuus onkin psykologinen ilmiö
Psykologi David Benton kyseenalaistaa yleisen käsityksen, ja se selittää että kyse onkin vain vanhempien virheellisestä havainnoinnista. Lapset eivät Bentonin mukaan saa lisää virtaa sokerista, vaan sosiaalisesta tilanteesta jossa herkkuja nautitaan. Esimerkiksi syntymäpäivillä lapset siis innostuvat toisistaan, eivät niinkään sokerin aiheuttamasta ”virtapiikistä” – sokeriset herkut ja sosiaaliset tilanteet vain sattuvat usein samaan hetkeen. Vaikutusta voimistaa kuitenkin vanhempien käsitykset ja reaktiot tilanteeseen: Yleinen käsitys ”sokerihumalasta” voi antaa lapselle tämän näkökulmasta oikeutuksen entistäkin vauhkommalle käytökselle. Kuvitelma sokerin hyperaktivoivasta ominaisuudesta voi siis saada lapsen entistä villimmäksi, vaikka todellista biologista vaikutusta ei olisikaan. ”Sokeri ei tee lapsista aktiivisempia, vaan kyse on vanhempien odotuksista. Kun lapset tietävät että heidän oletetaan muuttuvan vauhkoiksi juhlissa makeita herkkuja syötyään, he käyttäytyvät kuten vanhemmat olettavat heidän käyttäytyvän: Muuttuvat vauhkoiksi”, Benton kertoo. Bentonin mukaan kliiniset tutkimukset eivät myöskään tue oletusta sokerin hyperaktivoivasta luonteesta: Glukoosin ei ole todettu tekevän koehenkilöiden oloa energisemmäksi.Sokerinsaantia tulisi silti vähentää
Benton ei kuitenkaan ole mikään sokeriteollisuuden puolestapuhuja. Hän korostaa, että lasten tulisi syödä huomattavasti vähemmän sokeria yksinkertaisesti siksi että se on epäterveellistä. ”Ruokateollisuus syöttää meille valtavia määriä sokeria. Miksi kiellämme tupakkamainokset mutta samalla sallimme tappavan epäterveellisen ruoan mainostamisen? Suolaa ja sokeria täynnä oleva roskaruoka aiheuttaa eniten kuolemaa ja sairauksia maailmalla tällä hetkellä. Ruokateollisuus on syypää kaikkeen tähän”, Benton toteaa.Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lisää ruokapsykologiaa
Lähde: Telegraph
LUE MYÖS:
- Kääri limen siemen kosteaan talouspaperiin – näin kasvatat siitä kauniin huonekasvin
- Tiskikoneen ylä- ja alakoriin kuuluvat eri astiat – katso, täytätkö koneen oikein
- Ulkomailla tätä supermarjaa osataan arvostaa – Suomessa sato jätetään usein linnuille
- Teen kuivahtaneista leivistä ”makaronilaatikkoa” – kuulostaa oudolta, mutta toimii
- Rikotko munat aina kulhon reunaa vasten? Kokeile ensi kerralla tätä
- Mummo ei koskaan tehnyt makaronilaatikkoa munamaitoon – enkä tee minäkään
- Pakastatko yleensä kantarellit? Kokeile vaihteeksi tätä herkullista säilöntätapaa
- Marja-aronian musta väri hämää monia – oikea poimintahetki tulee yllättävän myöhään
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Huuhteletko sinäkin astiat ennen koneeseen laittamista? Voit lopettaa
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle