Oululaisen yrityksen keksintö voi muuttaa maailmaa – lottopotti vähävaraisille!
Monet ovat varmasti huomanneet jatkuvasti kasvavan hävikkiruoka buumin. Kuluttajat haluavat ettei syömäkelpoista ruokaa menisi enää jatkossa roskiin vaan kaiken voisi hyödyntää.
Nyt pääkaupunkiseudun Prismat ovat tehneet yhteistyösopimuksen oululaisen kiertotalous yritys Ciiyoun kanssa. Ciiyou antaa kolhiintuneille omenoille, tummuneille banaaneille ja tällin saaneille tomaateille uuden elämän mm. hedelmäsalaatteina ja raikkaina mehuina.
HOK-Elannosta kommentoidaan, että kaikki keinot otetaan käyttöön hävikin minimoimiseksi. Toki on ymmärrettävää, että asiakkaat haluavat ostaa hedelmät ja vihannekset virheettöminä ja tuoreina, mutta salsoiksi, mehuiksi ja smoothieksi muunnettuna muuten hävikkiin menevät tuotteet saadaan hyödynnettyä niin että kaikki voittavat.
Kuluttajille on luvassa siis edullisempia ja ekologisempia tuotteita jatkossa. Toistaiseksi Ciiyoun tuotteita on saatavilla neljästä helsinkiläisestä Primasta sekä Food Market Herkku heviosastolta.
Muutos on merkittävä sillä hedelmiä ja vihanneksia menee hävikkiin erittäin suuria määriä päivittäin.
Jaa vinkki ystävillesi keitä tämä keksintö voisi kiinnostaa!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Ripaus ruokasoodaa tekee ihmeitä kasveille – katso, mihin kaikkeen se auttaa
- Testasin kotitekoista mozzarellaa – en uskonut, miten helppoa se on
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Mummon haudutettu sisäfilee kerää valtavasti kehuja – päälle ripotellaan runsaasti paahdettua sipulia
- Mikä ihmeen valkoinen mansikka? Tämä erikoinen marja hämmentää monia
- Lorautatko kauramaitoa kahviin? – Se on kuin laittaisit sokeria
- Tämä mehevä kauravuokaleipä ei sisällä lainkaan vehnäjauhoja tai hiivaa
- Kokoa juustokakku pääsiäismunan puolikkaaseen – Nerokas idea
- Tarvitset vain 2 ainesosaa – uskomattoman helppo chia-herkku
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä