Oletkos koskaan valmistanut aamupuuroa näin?

Aamupuuro kuuluu olennaisesti monen elämään. Sitä ovat syöneet sukupolvet toistensa jälkeen ja vieläkin nykyajan lapset aloittavat sillä aamunsa.
Oletko koskaan kuitenkaan valmistanut puuroa paistinpannulla? Kokeile ihmeessä tätä reseptiä niin saat hieman vaihtelua tavanomaiseen herkkuun.
PAISTETTU BANAANIPUURO
Näitä tarvitset:
3 dl pikakaurahiutaleita
2 banaania
6 dl vettä
2 tl kardemummaa
½ tl suolaa
Lisäksi
paistamiseen voita
2 dl turkkilaista jogurttia
1–2 rkl juoksevaa hunajaa
Timjamiomenat
3 hapokasta omenaa (esim. Granny Smith)
2 rkl voita
3 timjaminoksaa
1 tl kanelia
Taatelivoi
8 kuivattua, kivetöntä taatelia
30 g huoneenlämpöistä voita
Näin valmistat:
Laita kaurahiutaleet, banaanit, vesi, kardemumma ja suola tehosekoittimen kulhoon ja soseuta tasaiseksi. Anna seoksen turvota noin 15 minuuttia huoneenlämmössä ennen paistamista.
Tee timjamiomenat. Pese omenat, poista siemenkota ja leikkaa omenat ohuiksi lohkoiksi. Paista lohkoja voissa timjamin ja kanelin kanssa noin 5 minuuttia.
Tee taatelivoi. Hienonna taatelit veitsellä. Vaahdota voi ja sekoita taatelit siihen.
Paista puuro 2–3 erässä voissa keskilämmöllä koko ajan lastalla sekoitellen, noin 2 minuuttia per erä.
Tarjoa puuro matalalta lautaselta omenoiden, taatelivoin, jogurtin ja hunajan kanssa.
Jaa resepti puuron ystävälle!

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä mauste tekee kahvistasi huomattavasti terveellisemmän – ja samalla uudenlaisen makuelämyksen
- Tämä useiden mielestä ällöttävä ruoka pitää sinut nuorekkaan näköisenä – suostuisitko syömään?
- Näin selviät kesäjuhlien jälkimainingeista -Tehokas krapulalääkkeen ohje
- Tämä proteiinipirtelö on parempaa, kuin uskallat edes haaveilla
- Muistatko vielä nämä somehitiksi nousseet kurkkusushit?
- Ota testiin luonnolliset keinot helpottamaan hyttysenpuremien kutinaa
- Sikahelpot voitaikinataskut salamitäytteellä – Vastustamattoman hyvää!
- Raikas ja herkullinen appelsiinijäätelö kotona – Kokeile uskomatonta reseptiä!
- 5 asiaa, jotka kannattaa aina ostaa käytettynä (ja yksi, jota ei!)
- Näin syntyy täydellinen tölkkikana
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti
- Halpa arjen apuri, joka voi suojata sinut punkilta