Näin valmistuu täydellinen club sandwich
Club Sandwich on takuuvarma klassikko, joka maistuu varmasti jokaiselle. Sen tekeminen myös kotona on helppoa näillä ohjeilla, joten miksei sitä kokeilisi myös itse.
Leivän voi myös tuunata omien makumieltymystensä mukaisesti, jotta jokainen saa juuri haluamansa yhdistelmän makua rapeiden leipäpalojen välissä.
Club sandwich:
3 paahtoleivän siivua
salaattia
kanan fileetä
2 siivua pekonia
1 kananmuna
½ tomaatti
majoneesia
voita
1. Paista pekoni, putsaa pannu ja paista sitten kananmuna kummaltakin puolelta voissa.
2. Kypsennä kananfilee pannulla ja leikkaa siivuiksi.
3. Paahda leivät. Voit kantata siivut tai jätät reunoineen. Voitele ensimmäinen ja kolmas siivu yhdeltä puolelta majoneesilla.
4. Laita ensimmäiselle leipäsiivulle (majoneesipuoli ylöspäin) salaattia ja sitten kanasiivuja sekä paistettu kananmuna ja laita toinen leipäsiivu päälle. Voitele leipäsiivu majoneesilla. Pinoa päälle tomaattia, pekonia ja salaattia ja sulje kolmannella paahtoleivällä (majoneesipuoli alaspäin).
5. Pistä hammastikulla kerrosten läpi, jotta leipä pysyy paremmin kasassa. Leikkaa kulmasta kulmaan kahteen osaan.
Jaa resepti ystävällesi kenen tulisi kokeilla tätä!
LUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Äitini keitti tätä puuroa aina heti ensimmäisistä puolukoista – maku vie suoraan lapsuuteen
- Kaipaatko vaihtelua perinteiseen jauhelihakeittoon? Kokeile tätä tomaattista versiota
- Nappaa drinkki-idea loppuvuoden juhliin – tätä kelpaa tarjota alkumaljana
- Juuston maku paranee pienillä muutoksilla – nämä 4 asiaa ratkaisevat
- Tykästyin näihin valkosipuleihin niin paljon, että popsin niitä kourakaupalla
- Tacopelti sai haastajan – kokeile samaa ideaa hampurilaisen mauilla
- Tämä vähän hyödynnetty marja on todellinen C-vitamiinipommi – nyt se on parhaimmillaan
- Menikö alkuvuoden hittiresepti sinulta ohi? Kokeile kolmen raaka-aineen rahkasämpylöitä
- Sylvi-mummon hilloa syötiin aina lettujen kanssa – nyt ovat viimeiset hetket valmistaa sitä
- Oletko kokeillut retiisejä tällä tavalla? Maku on aivan eri luokkaa
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat