Mies keräsi 5 vuoden ajan korkkeja – rakensi niistä upean luomuksen
Chris on hyvä osoitus siitä, mitä mielikuvituksella ja luovuudella voi saada aikaiseksi yksinkertaisistakin asioista!
Chris halusi tummaan keittiöönsä väriä, jonka seurauksena hän päätti alkaa säästämään pullonkorkkeja. 5 vuoden jälkeen korkkeja oli kasassa tarpeeksi, jonka jälkeen isä aloitti lastensa kanssa tarkan ja pitkän projektin. Yhdessä kolmikko onnistui kuitenkin rakentamaan upean keittiötason, joka on varmasti uniikki.1. Korkit täytyi ensin lajitella värijärjestykseen. Lapset auttoivat isäänsä mielellään tässä tärkeässä tehtävässä.

2. Korkkeja oli reilusti yli tuhat, mutta yhteistyöllä kaikki sujui nopeasti.

3. Tämän jälkeen Chrisin täytyi valmistaa keittiötaso.

4. Taso maalattiin mustaksi, jotta korkit korostuisivat paremmin sen päältä.

5. Tältä musta taso näytti ennen korkkien liimausta.

6. Isä asetti korkit tason päälle lastensa avustuksella.

7. Lopputuloksena syntyi upea korkkien värjäämä sateenkaari.
8. Korkit eivät kuitenkaan vielä olleet kiinnitettyinä, jonka vuoksi ne liukuivat helposti paikoiltaan.

9. Korkkien päälle piti levittää epoksihartsia.

10. Viiden levityskerran jälkeen korkit olivat kauniisti paikoillaan ja tason pinta oli sileä.

11. Epoksihartsin ansioista näyttää siltä, kuin korkit olisivat lasin alla.

12. Isä halusi väriä keittiöön ja sai sitä, mitä toivoi.
Lähde & Kuvat: Imgur.com
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Täytä jalapenot ja kiedo ympärille pekonia – makuyhdistelmä toimii täydellisesti
- Pohjoisen perinneherkku juhannukseen – näyttää kummalliselta mutta maistuu taivaalliselta
- Älä lähde mukaan tähän makkaratrendiin – HK varoittaa vakavasta riskistä
- Paahdetut porkkanat ja vaahdotettu feta – helppo tarjoiluidea kesäpöytään
- Varhaisporkkanat hurmaavat juhannuspöydässä – jogurttitahna tekee niistä vastustamattomia
- Kesän näyttävin “burgeri” ei sisällä sämpylää lainkaan
- Porkkana ja appelsiini samaan lasiin? Tätä yhdistelmää kannattaa kokeilla
- Vieraita tulossa? Tästä syntyy maailman helpoin kesäinen alkupala
- Kumpi kuuluu kuppiin ensin – kahvi vai maito?
- Moni pitää suolaa yöpöydällä tästä syystä
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Näin houkuttelet punkkeja tietämättäsi – 8 yleistä virhettä luonnossa
- Kääri jauhelihan sisälle täyte ja pyörittelee lopuksi perunaraasteeseen – lopputulos on taivaallisen hyvä
- Monen mielestä tämä kala on jopa lohta parempaa – nyt on paras aika ostaa
- Metsästä löytyy juuri nyt täydellinen mauste graavilohelle – kokeile ennen kuin kausi loppuu
- Paras grillimakkara 2026 on valittu – voittaja hurmasi raadin
- Laiskan leipurin unelmasämpylät valmistuvat vartissa – ei vaivaamista eikä kohotusta