Kasvaako valkosipulistasi vihreä verso? Älä missään nimessä tee sille yleistä virhettä

Monet meistä heittävät valkosipulit roskiin, kun ne alkavat itämään – tämä on kuitenkin tutkijoiden mielestä virhe.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että itävissä valkosipuleissa on huomattavasti enemmän antioksidantteja kuin sellaisissa, jotka eivät ole vielä alkaneet kasvattamaan versoa. Olet varmasti joutunut keittiössä tilanteeseen, jossa olet heittänyt versoa kasvattaneen valkosipulin roskikseen ja etsinyt käsiisi sellaisen, joka ei ole vielä itänyt.
Valkosipulilla on lukuisia terveysominaisuuksia, sillä se muun muassa ehkäisee flunssaa ja sydän- ja verisuonitauteja. Eteläkorealaisessa tutkimuksessa huomattiin kuitenkin, että vihreän verson omaavat valkosipulit ovat jopa vielä terveellisempia.

Tieto on tärkeä, sillä aiemmat tutkimukset ovat lähinnä pohjautuneet vain tuoreisiin valkosipuleihin, jotka on juuri ostettu kaupasta. Tutkijat huomasivat, että viiden päivän ajan itäneessä valkosipulissa oli huomattavasti korkeammat antioksidanttitasot.
Itäneen valkosipulin ravintoaineet imeytyivät myös nopeammin ihmisen kehoon. Älä siis heitä ensi kerralla valkosipulia roskiin, kun huomaat, että se on itänyt.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Avokadon kanta kertoo, onko hedelmä kypsä, raaka vai ylikypsä
- Lisäsin tätä perunamuusiin – lapset pyysivät lisää ja saivat tuplasti enemmän kasviksia
- Yhden hengen kanelinen korvapuustikakku syntyy vain 1 minuutissa mikrossa
- Kermainen lohikeitto valmistuu käden käänteessä lohikuutioista – Maukasta vartissa
- Syksyn sesonkihedelmä tekee pannukakusta maukkaamman ja vatsaystävällisemmän
- Skippaa ravintola ja tee tämä uskomaton kanapasta 20 minuutissa
- Nopea mikroversio puolukkamannapuurosta – Nauti lämpimänä tai vatkaa vispipuuroksi
- Valmista tuoksukynttilät itse – tämä taivaallinen tuoksu on täydellinen syksyyn
- Anoppi sai minutkin liimaamaan huopatassuja vaatekaappien ja laatikoiden sisään
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen
- Viiksikarvat ja parta naisella – nämä terveysongelmat voivat olla syynä
- Jos tämä ruoanlaittoväline löytyy kotoasi, harkitse sen hävittämistä heti
- Kissan kehräyksellä yllättävä vaikutus terveyteesi – tutkijat vahvistavat
- Tämä pannuleipä nousi heti lemppariksi – helppo, mehevä ja juustoinen
- Nainen laittaa possunfileen ja perunaviipaleet kakkuvuokaan – Fantastinen lopputulos