Kananrinta tulisi aina tarkistaa ennen kuin ostat sen – voi sisältää 200% enemmän rasvaa
Kananrinnoissa esiintyvät valkoiset rasvaviivat huolestuttavat ravitsemusasiantuntijoita.
Ei ole koskaan mukavaa, kun saat tietää, että ruoka, jota olet luullut terveelliseksi, onkin itse asiassa kaikkea muuta kuin sitä. Yksi esimerkki tästä on kananrinta, jota suurin osa ostaa kaupasta viikoittain. Kananliha sisältää useita hyödyllisiä ravintoaineita, mutta sen laatu voi vaihdella merkittävästi pala palalta. Eläinsuojelujärjestö Compassion in World Farming mukaan kananrinnoissa esiintyvät valkoiset raidat ovat yleistyneet. Kanan valitseminen kaupassa ei välttämättä aina ole helppoa, mutta viimeisen käyttöpäivän tarkistaminen on hyvä alku! Viime akoina kananrinnoissa on alkanut esiintymään valkoisia raitoja, jotka tekevät lihasta vähemmän mureaa ja ravinteikasta. Kananrinnat saattavat aluksi näyttää samanlaisilta, mutta tarkemmin katsottuna saatat huomata lihassa olevat valkoiset viivat. Compassion in World Farming -järjestön mukaan valkoisia raitoja sisältävässä kananlihassa voi olla jopa 224 % enemmän rasvaa kuin raidattomassa kananlihassa. Järjestö sai väitteilleen lisätodisteita, kun amerikkalainen tutkimus osoitti, että yhä useammalla kanalla on lihassaan enemmän ja enemmän valkoisia rasvaviivoja.Mikä on syynä tähän ilmiöön?
Siipikarja halutaan kasvattaa tänä päivänä mahdollisimman suureksi, mahdollisimman nopeassa ajassa. Valkoiset raidat huonontavat kanan makua ja ravintoarvoja. Valkoisia raitoja sisältävä kananliha on myös vaikeampi marinoida, sillä liha ei ime itseensä yhtä hyvin makua. Compassion in World Farming -järjestö on myös huolissaan kärsimyksestä, jota eläimet kokevat, kun ne lihoavat ja kasvavat liian nopeasti, kirjoittaa Buzzfeed. Kananlihan syömistä ei kuitenkaan tarvitse lopettaa, vaan kuluttajien tulisi olla hieman tarkkaavaisempia ruokakaupoissa. Kana on edelleen hyvä vähärasvaisen proteiinin lähde, mutta kaikkien tulisi välttää kanafileitä, joissa on monia valkoisia raitoja. Syytä paniikkiin ei siis luonnollisesti ole, mutta tämä asia olisi hyvä pitää mielessä ensi kerralla, kun asioit ruokakaupassa.Lähde: newsner.com
LUE MYÖS:
- Steariinitahra pöytäliinassa? Tämä yleinen virhe tekee siitä vain pahemman
- Tämän yhden asian moni unohtaa – ja siksi vessassa haisee jatkuvasti
- Kuminauhalakanan viikkaus ei olekaan vaikeaa – näin se onnistuu helposti joka kerta
- Unohdettu niksi kuivalle ruisleivälle: näin käntystä saa taas pehmeää ja syöntikelpoista
- Tiettyjä ulkomaisia marjoja ei tarvitsekaan kuumentaa – moni sekoittaa faktat
- Tätä keittoa kehuttiin niin vuolaasti, että lopulta minunkin oli kokeiltava
- Mummo ei tiennyt airfryerista, mutta tämä vanha hävikkiresepti sopii siihen täydellisesti
- Jos kotoa löytyy sieniä ja pakkasesta voitaikinaa, tiedät mitä tehdä
- Anopin uuni näyttää vuosienkin jälkeen lähes uudelta – tätä seosta hän käyttää puhdistukseen
- Luonnollinen lääke flunssaa vastaan: tarvitset vain 3 ainesosaa!
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin