Avokadon siemenistä valmistuu luonnollinen ja kosteuttava hiusnaamio
Hyödynnä avokadon siemenet kosteuttavaan hiusnaamioon.
Avokadon siemenissä on antioksidantteja ja muita ravintoaineita, jotka tekevät niistä käyttökelpoisia myös hiustenhoidossa. Ei olekaan sattumaa, että avokado on tuttu ainesosa monissa valmiissa hiustuotteissa.
Jos avokadoja tulee syötyä muutenkin, siemenet kannattaa ottaa talteen sen sijaan, että ne päätyisivät biojätteeseen. Harvemmin avokadoa käyttävä voi kerätä siemenet talteen ja säilyttää ne pakastimessa, kunnes niitä on tarpeeksi hiusnaamion valmistamiseen. Muutaman raaka-aineen avulla niistä saa tehtyä luonnollisen, kosteuttavan hiusnaamion kotona.

Ainesosat:
- 4 avokadon siementä
- Oliiviöljyä
- Vettä
Ohje:
Vaihe 1. Laita avokadon siemenet uuniin ja paahda niitä hetken ajan, jotta niiden kuoret irtoavat helpommin.
Vaihe 2. Poista kuoret ja laita siemenet tehosekoittimeen. Lisää noin teelusikallinen oliiviöljyä ja jauha hienoksi.
Vaihe 3. Siirrä seos astiaan ja anna sen tekeytyä 24 tuntia.
Vaihe 4. Kaada seos kattilaan, lisää vettä ja kiehauta.
Vaihe 5. Siivilöi valmis seos harsokankaan läpi.
Vaihe 6. Levitä haaleaksi jäähtynyt seos hiuksiin ja anna vaikuttaa noin 30 minuuttia ennen huuhtelua.
Jaa vinkki myös kavereille!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kokkailu voi paljastaa vakavan sairauden – tarkkaile näitä merkkejä myös läheisissäsi
- Tuunataan pyttipannusta hieman tuhdimpi versio – jestas miten hyvää siitä tuli
- Banaanin kypsyys vaikuttaa sen terveellisyyteen – milloin se kannattaa syödä?
- Kiinnitä tähän huomiota suodatinpusseja ostaessa – ero voi maistua kahvissa
- Kaada lettutaikinan sekaan desi tätä kastiketta – lakritsin ystävän unelma
- Laitoin foliopallon kanafileen sisälle ennen kypsennystä – Katso lopputulos!
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Pirteän persikkainen broileri-feta-pasta on helppo ja keväinen ruoka pääsiäseen
- Tähän vastustamattomaan Oreo-jälkkäriin et tarvitse uunia – valmistuu muutamasta aineksesta
- Jos tykkäät chili cheese topseista, tämä helppo resepti kannattaa ottaa haltuun
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä