Asiakas teki ilmoituksen viranomaisille – kauppiaan törkeä huijaus paljastui

Tuoreena paistettu kala on herkullista!
Kala on terveellinen proteiinin sekä hyvien rasvahappojen lähde. Kaupoissa on lukuisia kalalajeja ja joskus niiden väliltä valitseminen tuntuu vaikealta. Valintaa tehdessä vaihtoehtoja kannattaa punnita eettisyyden, ympäristöystävällisyyden ja tietenkin hinnan perusteella.
Maailman toiselta puolelta kuljetettu tonnikala ei siis ole kovin hyvä ajatus, mikäli haluat pitää huolta ympäristöstä. Kaloja valitessa kannattaa valita kotimaisia lajeja, jotka on kalastettu kestävällä menetelmällä.
Tässä tapauksessa kalan valinta olisi mennyt joka tapauksessa pieleen…
Tiskillä myynnissä ollut kala sai asiakkaat järkyttymään.
Suurin osa ihmisistä olettaa että kalatiskillä myynnissä olevat kalalajit ovat lähtökohtaisesti tuoreita. Kuwaitissa sijaitsevan kalakaupan omistaja ei ollut kuitenkaan toiminut vastuullisesti, kun hän tarjosi asiakkaille ”tuoretta kalaa.” Omistaja oli varmasti tietoinen siitä että asiakkaat suosivat mahdollisimman tuoretta kalaa ja olivat myös valmiita maksamaan siitä korkeamman hinnan.
Kauppiaalla oli kuitenkin ongelma: kalat eivät olleet tuoreita, mutta kuinka hän saisi ne näyttämään mahdollisimman tuoreilta?
Kalakauppias ei jäänyt toimettomaksi, sillä hän päätti ratkaista tilanteen asettamalla kalojen silmien kohdalle muoviset silmät. Kalat näyttivät tämän seurauksena houkuttelevilta ja menivät paremmin kaupaksi.
Ahneella on p-kirjaimella alkava loppu
Kaupassa olleet asiakkaat olivat ihmetelleet kaloja, jotka tuijottivat heitä suurilla silmillään. Ei mennytkään kauaa, kun ahneesta kalakauppiaasta tehtiin ilmoitus poliisille ja liike suljettiin pysyvästi.
Vanhentuneen kalan myyminen on terveydelle vaarallista ja kaiken lisäksi täysin moraalitonta. Jaa uutinen, jos viranomaiset tekivät mielestäsi oikean päätöksen sulkiessaan kaupan.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rapeat kesäkurpitsarenkaat ja herkullinen dippi – katso resepti
- Itsetehty jäätee – luonnollista raikkautta ilman lisättyä sokeria
- Vatsaystävällinen ruoka – mitä syödä, kun suolisto oireilee?
- Kahvin terveys – missä menee raja?
- Yksi pelti, nolla stressiä – helppo arkiruoka uunissa
- Mitä kehossasi tapahtuu, kun nukut valot päällä
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- 5 kotitekoista kasvonaamiota – jokaiselle ihotyypille ja yleisimmille ongelmille
- Näin teet saunahunajan, joka kosteuttaa, kuorii ja kirkastaa samalla kertaa
- Kevyt ja hauska pastan korvike löytyy vihanneshyllystä
- Älä koskaan lämmitä näitä kahta arkiruokaa mikrossa – voivat olla jopa terveysriski
- Tee itse aloe vera -geeli – ihon superkosteuttaja syntyy helposti tehosekoittimella
- Tämä yleinen mauste valkaisee hampaasi – ja löytyy todennäköisesti jo valmiiksi keittiöstäsi
- Viiksikarvat ja parta naisella – nämä terveysongelmat voivat olla syynä
- Jos tämä ruoanlaittoväline löytyy kotoasi, harkitse sen hävittämistä heti
- Tämä pannuleipä nousi heti lemppariksi – helppo, mehevä ja juustoinen
- Nainen laittaa possunfileen ja perunaviipaleet kakkuvuokaan – Fantastinen lopputulos
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Unohda pesulakäynnit – näin puhdistat matot helposti kotona
- Eroon jalkojen kovettumista – tarvitset vain kaksi ainetta keittiön kaapista