Voiko grillissä palanutta ruokaa syödä? – Tämä sinun tulisi tietää

Palaneen ruuan syöminen saattaa joskus olla riski
Monet varmasti ovat kuulleet, ettei palanutta ruokaa tulisi syödä sen sisältämien karsinogeenien vuoksi. Mutta kuinka vaarallista olisi syödä vain hieman palanutta ruokaa?
Syövästä ei kannata liikaa stressata jos syöt välillä hieman grillissä palanutta ruokaa. Ennenminkin tulisi miettiä millaisia ruokia aikoo ensinnäkään grillata.
Nimittäin makkarat ja muut prosessoidut lihatuotteet sisältävät itsessään jo jonkin verran syövälle altistavia aineita. Se mitä suuhunsa laittaa menee kuitenkin koko ihmisen ruuansulatuskanavan läpi, joten kasviksia kannattaa suosia.
Palanut kohta kannattaa kuitenkin leikata pois lihasta tai kasviksista sillä eihän se edes maistu hyvältä eikä ole sinulle hyväksi. Satunnaisesti hieman palaneiden ruokien nauttiminen ei kuitenkaan aiheuta suurta vaaraa.
Terveellisempää grillaamista olisikin suosia kasvisten kanssa esimerkiksi kalaa tai vaaleaa lihaa kuten kanaa.
Grillaamisessa on pohjimmiltaan kyse kuitenkin rentoutumisesta ja nauttimisesta ja se jos mikä on ihmiselle terveellistä ja laskee stressitasoja.
Hyvää grillikesää kaikille grillaamisen ystäville!
Jaa uutinen grillimaistereille!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nämä 8 herkullista grilliruokaa sopivat myös laihduttajalle
- Valmista kotona herkullinen suklaakasvonaamio – nuorentaa ja tekisi mieli nuolla pois
- Martat: Näin puhdistat grillin oikein – Vältä virheet
- Kesän hittiruoka syntyy jämistä grillissä – Täydellinen resepti mökkireissulle
- Näin teet astianpesukonetabletit itse – vain 3 ainesosaa
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- 13 asiaa, joita ei kannata säilyttää hellan vieressä
- Syötävät shotit? Nämä tequila-mangopalat yllättävät jokaisen kesäjuhlissa
- Testaa tämä taivaallinen sitruunajuoma – yksi hörppy ja olet koukussa
- Juustoinen nacholenkki kiukaalta – pakko kokeilla!
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Tuikkaa ruusunoksa perunan sisälle – muutaman viikon kuluttua naapurit hieraisevat silmiään
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Näin karkotat etanat puutarhastasi – Valmista tehokas luonnollinen karkote
- Mummon salainen kurkkusalaatti on kesän hitti – niin hyvä ja helppo resepti
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti
- Pekonipommit pistivät grillaajat sekaisin – näin hurmaat vieraasi kesällä