Tietoa jojolaihdutuksen terveysvaikutuksista

Kuulutko jojolaihduttajiin – heihin, joilla kilot eivät millään meinaa pysyä poissa?
Ei hätää, jojolaihduttaminen on nimittäin tutkimustulosten mukaan paljon parempi vaihtoehto kuin että heittäisit pyyhkeen kehään ja jättäisit laihduttamisen kokonaan.
Lancet Diabetes & Endocrinology -lehdessä julkaistussa brittiläistutkimuksessa seurattiin lähes 1300:aa yli 60-vuotiasta koehenkilöä. Laajan tutkimuksen aineistosta selvisi, että painon pudottaminen yhdellä painoindeksikategorialla esimerkiksi ylipainoisesta normaalipainoiseksi tai lihavasta ylipainoiseksi edistää terveyttä merkittävästi. Painonpudotus oli yhteydessä alentuneeseen riskiin sairastua diabetekseen tai verenpainetautiin siitä riippumatta, palasivatko kilot myöhemmin.
Tutkimuksissa selvisi myös, että lihavuuden määrä vaikuttaa terveyteen enemmän kuin sen kesto. Lievä ylipaino ei siis välttämättä ole terveysriski lainkaan, mutta on syytä varmistaa että ylipaino myös pysyy lievänä.
Ei siis hätää – jojoilu on ihan ok ja lievä ylipaino on ylivoimaa!
Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen sekä painonhallintaan liittyviä juttuja
Lähde: Terve.fi / Lancet Diabetes & Endocrinology
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Proteiinijuoma arjessa
- Siivoa vessanpönttö yhdellä raaka-aineella – ”salainen aine” löytyy jo kaapistasi
- 7 helpointa tapaa polttaa kaloreita ilman suurta vaivaa
- Älä tuhlaa rahojasi hintaviin rasvoihin – 3 keittiöstä löytyvää ainesta auttavat
- 7 asiaa, jotka tapahtuvat, kun aloitat päiväsi sitruunateellä
- Näin muutat banaanin jäätelöksi ilman jäätelökonetta – 2 ainesta
- Jokaisen yli 55-vuotiaan kannattaa syödä tätä säännöllisesti
- Paahdetut kookoslastut
- Orzo-pasta katkaravuista ja herneistä valmistuu hetkessä
- Nainen jätti kokonaan hiilihydraatit – vaikutukset eivät olleet kovin positiivisia
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja kalliita seurauksia
- Juo tätä juomaa aamuisin: voit paremmin ja paino putoaa huomaamatta
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- Suodatinpaperille tulisi tehdä tämä – moni ei ole kuullutkaan koko jutusta
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Lisää pyykkikoneeseen 2 raaka-ainetta – pyyhkeet alkavat tuoksumaan raikkailta ja uusilta
- Ystäväni hieroo grillikalteriin puolikasta sipulia – tein saman, kun hän paljasti miksi
- Mies keräsi 5 vuoden ajan korkkeja – rakensi niistä upean luomuksen
- Niksi lapsiperheille: Pistikö nokkonen? Tässä niksi, joka poistaa poltteen heti