Toscanalainen lohi on meillä uusi vakioresepti – syy löytyy tästä kastikkeesta

Kuva: Herkkusuut
Vaihtelua perinteiselle uunilohelle.
Kokeilin tätä reseptiä ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, ja se sai minut tykästymään loheen uudelleen. Perinteinen uuni- ja savulohi oli jo alkanut hieman kyllästyttää, mutta tällä ohjeella lohesta syntyy täysin uudenlainen makuelämys!
Rässä reseptissä yhdistyvät toscanalaisen keittiön parhaat puolet kotimaiseen loheen. Ja lisäksi koko komeus syntyy yhdellä pannulla!
Ainesosat:
4 annosta:
- 4 palaa ruodotonta lohifileetä (150-200g/pala)
- 2 rkl oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
Kastike:
- 3rkl voita
- 3 valkosipulinkynttä raastettuna
- 300 g halkaistuja miniluumutomaatteja
- 80 g babypinaattia
- 2 dl kuohu-tai ruokakermaa
- 1,5 dl vasta raastettua parmesaania
- 1 dl silputtuja yrttejä, kuten persiljaa ja basilikaa
- Luomusitruunan raastettu kuori
Ohje:
- Leikkaa tarvittaessa pois fileen ohut vatsaosa, jotta saat tasaisesti kypsyvät palat. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
- Kuumenna oliiviöljy pannulla kuumaksi. Aseta lohipalat pannulle nahkapuoli ylöspäin. Paista noin 6 minuuttia, käännä ja paista vielä 2 minuuttia nahkapuoli alaspäin. Siirrä lohi lautaselle odottamaan
- Huuhdo tai pyyhi pannu puhtaaksi. Sulata voi keskilämmöllä ja lisää raastettu valkosipuli. Kuullota minuutin ajan.
- Heitä pannulle halkaistut miniluumutomaatit. Mausta suolalla ja pippurilla. Kun tomaatit hieman pehmenevät, lisää babypinaatti ja anna sen kutistua muutaman minuutin ajan.
- Kaada pannulle kerma, raastettu parmesaani ja silputut tuoreet yrtit. Anna kastikkeen poreilla 2–3 minuuttia.
- Nosta lohipalat takaisin pannulle kastikkeeseen nahkapuoli alaspäin. Anna niiden lämmetä kastikkeessa noin minuutin ajan, mutta älä ylikypsennä.
- Raasta annoksen päälle hyvin pestyn luomusitruunan kuorta. Tarjoile heti esimerkiksi keitettyjen perunoiden kanssa
Jos kaipaat vaihtelua lohelle, tämä resepti on täydellinen valinta.
Kokeile ja vinkkaa kaverillekin, joka rakastaa kalaruokia!
Resepti: hannasumari.fi
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Täytetyt kurpitsat hivelevät sekä silmää että makuhermoja
- Uunibataatit Ricotta-juustolla – Tästä tuli tämän syksyn suosikkireseptini
- Tämä kohta kodissa jää viidesosalta pesemättä – milloin sinä siivosit sen viimeksi?
- Nämä vihannekset ja yrtit kannattaa kylvää nyt, jotta saat keväällä varhaisen sadon
- Älä enää tuskaile tiukan kannen kanssa – nämä kaksi konstia toimivat joka kerta
- Kokeile dippijauhetta muuhunkin kuin dippiin – neljä herkullista reseptiä
- Ylijääneistä tortilloista syntyy muutamassa minuutissa rapeita herkkuja – juuri sen makuisia kuin haluat
- Pyörittelin kanapalat muroissa ja paistoin airfryerissa – valkosipulivoi ja parmesaani kruunasi kaiken
- Teini löysi somesta suklaaherkun, jota oli pakko kokeilla – nutellaa, riisimuroja ja vaahtokarkkeja
- Tämä vitamiinipommi unohtui vuosiksi – nyt kattilassa porisee ruusunmarjakiisseli
- Porkkanat alkoivat maistua meidän perheessä vasta, kun opin valmistamaan ne tällä tavoin
- Näin saat ikkunat kirkkaiksi ilman pesuaineita – testasin ja yllätyin tämän kikan tehokkuudesta
- Moni tekee tämän virheen tyhjentäessään tiskikonetta – ja vaarantaa huomaamattaan terveytensä
- Anopin vinkistä heitin tiskiainetabletin pyykkikoneeseen – vihdoin pääsin eroon ikävästä ongelmasta
- Teini maistoi nakkilasagnea kaverilla – nyt sitä pyydetään meillä viikoittain
- Punajuuri ei sovi kaikille – vältä liiallista käyttöä, jos kuulut tähän riskiryhmään
- Puolukan terveyshyödyt ovat vertaansa vailla – Lue miksi puolukkaa kannattaa syödä
- Säilytätkö näitä jääkaapissa? Niiden paikka ei ole siellä lainkaan
- Lapsuudessani viili valmistettiin aina itse – huomattavasti halvempaa ja herkullisempaa
- Sekoita tätä mannapuuroon ennen keittämistä – maku paranee uskomattomasti