Tämän vuoksi pyykkien sekaan kannattaa laittaa hieman etikkaa – tässä simppeli syy

Suurin osa pesee pyykkinsä pesu- ja huuhteluaineella. On kuitenkin olemassa eräs toinen aine, jota sinun tulisi käyttää.
”Salainen aine” on etikka ja sen ominaisuudet sopivat täydellisesti pyykinpesuun.
Huuhteluaineen tarkoitus on tehdä pyykeistä pehmeitä ja sileitä. Ja aine toimiikin tällä osa-alueella erinomaisesti. Kaikki eivät kuitenkaan välttämättä tienneet että huuhteluaineet eivät ole kovin terveellisiä.
Huuhteluaineet sisältävät runsaasti epäterveellisiä kemikaaleja, jotka rikkovat vaatteiden elastisuutta, myös tuoksut ovat myrkyllisiä, Ruotsalainen Expressen kirjoittaa.
Huuhteluaineiden tuoksut sisältävät ftalaatteja, jotka häiritsevät hormonitoimintaa. Aine on erityisen haitallista pienille lapsille ja se voi aiheuttaa allergisia reaktioita.
Sitä paitsi huuhteluaineissa olevat kemikaalit kulkeutuvat viemärien mukana vesistöihin ja luontoon.

Tämän vuoksi vaatteet kannattaa pestä etikalla
Etikka on monin tavoin parempi huuhteluaine. Se toimii täysin samalla tavalla kuin huuhteluaine, ilman kemikaalien tuomia haittavaikutuksia. Etikka pitää myös pesukoneesi raikkaana ja puhtaana!
Etikka neutralisoi ummehtuneen hajun – ja se on todella edullista! Pullo 24% etikkaa maksaa vain 1-3 euroa. Yksi pullollinen etikkaa riittää moneen kymmeneen pesukertaan, Expressen kirjoittaa.
Vinkki: voit lisätä etikan sekaan hiekan laventelia ja tuoksu on entistä raikkaampi.
Näin valmistat luonnollisen huuhteluaineen:
- 9 dl keitettyä vettä (jäähtyneenä)
- 3 dl 24 prosenttista etikkaa
- Noin 10 tippaa eteeristä laventeliöljyä
Tee näin:
Sekoita etikka, laventeliöljy ja vesi tavallisessa pullossa. Sekoita ravistamalla ja lisää loraus pyykkien joukkoon.
Minä en todellakaan tiennyt että etikka oli näin kätevä pesu- ja huuhteluaine.
Jaa tämä artikkeli, jos uskot että ystäväsi haluaisivat kokeilla tätä niksiä!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Voiko kivennäisvesi oikeasti auttaa laihtumaan? Tutkimus paljastaa yllättävän seikan
- Rosé pakastimeen ja tehosekoitin esiin – tästä ei kesäjuoma parane
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Nämä 8 herkullista grilliruokaa sopivat myös laihduttajalle
- Valmista kotona herkullinen suklaakasvonaamio – nuorentaa ja tekisi mieli nuolla pois
- Martat: Näin puhdistat grillin oikein – Vältä virheet
- Kesän hittiruoka syntyy jämistä grillissä – Täydellinen resepti mökkireissulle
- Näin teet astianpesukonetabletit itse – vain 3 ainesosaa
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- 13 asiaa, joita ei kannata säilyttää hellan vieressä
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Tuikkaa ruusunoksa perunan sisälle – muutaman viikon kuluttua naapurit hieraisevat silmiään
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Näin karkotat etanat puutarhastasi – Valmista tehokas luonnollinen karkote
- Mummon salainen kurkkusalaatti on kesän hitti – niin hyvä ja helppo resepti
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti
- Pekonipommit pistivät grillaajat sekaisin – näin hurmaat vieraasi kesällä