Suomalaisten suokkikala taipuu myös hieman erilaisiin resepteihin

Suomalaisten suosikkikala on tietenkin suussa sulava savulohi.
Oletko kuullut koskaan brandadesta? Se on hieman harvinaisempaa meillä Suomessa, mutta siihen on saattanut törmätä esimerkiksi Espanjassa tai Ranskassa.
Erikoista on myös, että tämä ruoka todella maistuu paremmalta kylmänä kuin kuumana. Jos kyseinen ruoka ei ole vielä sinulle tuttu kannattaa sitä ehdottomasti kokeilla.
Näitä tarvitset:
600 g lämminsavulohta
300 g kuorittua perunaa paloina
6 valkosipulinkynttä viipaleina
1 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu ja kuoriraaste
4 dl täysmaitoa
2 sipulia hakkeena
Näin valmistat:
Laita kattilaan kaikki muut aineet paitsi lohi. Hauduta perunat ja sipuli kypsiksi miedolla lämmöllä välillä sekoittaen.
Paseeraa peruna-maitoseos ja jäähdytä. Leikkaa lohi pieniksi paloiksi ja sekoita palat perunasoseeseen.
Levitä brandadeseos laakeaan astiaan.
Lisäksi:
10 punaista kirsikkatomaattia puolikkaina
10 keltaista kirsikkatomaattia puolikkaina
puolikas ruukku basilikaa suikaleina
0,5 dl hyvää oliiviöljyä
2 tl sormisuolaa
mustapippuria myllystä
Ripottele tomaatit, basilika, oliiviöljy ja mausteet brandadeseoksen päälle.
Nauti paahdetun maalaisleivän kanssa.
Jaa tämä maittava resepti kavereillesi!
Lähde: IL / Kuva: Unsplash
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaaliveneet kanalla ja perunalla – Maukas ja helppo resepti
- Nainen vuoraa astian paprikoilla ja kaataa täytteen – Mieletön lopputulos
- Yksi paistinpannullinen, vähemmän tiskiä – 2 helppoa one-pan-reseptivinkkiä arkeen
- Kannattaako alusvaatteet riisua yöksi? Tätä moni ei tule ajatelleeksi
- Katso huippukokin salaisuus pekonin kypsennykseen – Unohda paistinpannu!
- Täytetty lankkupihvi ja uunivihannekset – tätä katsoessa tulee nälkä
- Marjastuskausi tuo mukanaan monenlaisia tahroja – näin pääset niistä eroon
- Lisää nämä pesukoneeseen ja nauti sileästä pyykistä
- Tee loppukesän raparperista herkullista hilloa
- Tee nämä 3 juttua nurmikolle elokuussa – keväällä kiität itseäsi
- Älä koskaan lämmitä näitä kahta arkiruokaa mikrossa – voivat olla jopa terveysriski
- Tee itse aloe vera -geeli – ihon superkosteuttaja syntyy helposti tehosekoittimella
- Tämä yleinen mauste valkaisee hampaasi – ja löytyy todennäköisesti jo valmiiksi keittiöstäsi
- Viiksikarvat ja parta naisella – nämä terveysongelmat voivat olla syynä
- Jos tämä ruoanlaittoväline löytyy kotoasi, harkitse sen hävittämistä heti
- Tämä pannuleipä nousi heti lemppariksi – helppo, mehevä ja juustoinen
- Nainen laittaa possunfileen ja perunaviipaleet kakkuvuokaan – Fantastinen lopputulos
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Unohda pesulakäynnit – näin puhdistat matot helposti kotona
- Eroon jalkojen kovettumista – tarvitset vain kaksi ainetta keittiön kaapista