Kalle Wallin saa somen sekoamaan jo toista vuotta – kokeile erikoista mämmipizzaa
Pääsiäisen ehkä yllättävin herkku yhdistää kaksi tuttua asiaa uudella tavalla. Chefwallinin mämmipizza on resepti, joka herättää ehkä ensin epäilyksen, mutta saa monet silti kokeilemaan. Lopputulos on erilainen, mutta yllättävän toimiva.
Mämmipizza
Ainesosat
Pohja:
- 200 g mämmiä
- 2 dl ruisjauhoja
- 1 dl kädenlämpöistä vettä
- 1 tl kuivahiivaa
- ripaus suolaa
Pizzakastike:
- 200 g smetanaa
- 50 g parmesania raastettuna
- 1 tl sitruunamehua
- ripaus mustapippuria ja suolaa
- 1 tl valkosipulijauhetta
Täytteet:
- 100 g kylmäsavulohta
- kirjolohen mätiä
- rucolan versoja
- pikkelöityä punasipulia
Ohje
Vaihe 1. Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja mämmi, ja vaivaa taikinaksi. Anna kohota lämpimässä paikassa 1–2 tuntia.
Vaihe 2. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja anna tekeytyä jääkaapissa sillä aikaa, kun taikina kohoaa.
Vaihe 3. Kostuta kädet ja painele taikina leivinpaperin päälle noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Paista 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia ja anna jäähtyä hetki.
Vaihe 4. Levitä pizzapohjan päälle kastike ja lisää kylmäsavulohi. Paista vielä 5–10 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin.
Vaihe 5. Viimeistele pizza rucolalla, pikkelöidyllä punasipulilla ja kirjolohen mädillä.
Resepti: Chefwallin
Lue myös:
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- Nämä ruoat sopivat kiireiseen arkeen – 5 nopeaa ja terveellistä reseptiä
- Kääri jauhelihatäyte taikinan sisälle – pasteijarullat vievät kielen mennessään
- Helppo suppilovahvero-kinkkupiirakka – Suolainen syysherkku
- Kaavi passionhedelmästä siemeniä talteen ja kasvata niistä upea köynnös
- Laiskan kokin kaalikääryle tehdään kakkuvuokaan – säästyt kokonaan käärimiseltä
- Tee ranskalaisista kunnon mättöannos – päälle makkaraa, cheddaria ja jalapeñoa
- Omenahillo saa näissä sarvissa vähän erikoisemman makuparin
- Jessen erikoisempi lasagne tehdään nuudeleista – juustossa ei säästellä
- Muistatko vielä tämän kouluruoan? Somessa villitsevä resepti vie takaisin ala-asteelle
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin