Onko kolesteroliarvosi koholla? Tämä juoma auttaa mahdollisesti alentamaan sitä
Kolesteroli on tyydyttymätön, veteen liukenematon kiteinen alkoholi, jota on välttämättömänä ihmisen ja eläinten kaikissa kudoksissa.
Kaikki kudokset ja erityisesti maksa pystyvät tuottamaan kolesterolia ja sitä saa myös ravinnosta, esimerkiksi kananmunista, maksasta ja mädistä. Kolesteroli on ihmisen terveyden kannalta elintärkeä aine. Kolesterolia tarvitaan muun muassa solukalvon rakentamiseen ja sappiyhdisteiden valmistamiseen. Ihmiselimiston kaikesta kolesterolista jopa 25% sijaitsee aivoissa. Kolesterolion myös lukuisien hormonien esiaste.Miksi täysin luonnollinen aine on haitaksi terveydellesi?
Kehon ylimääräinen kolesteroli kertyy verisuonten seinämiin, joka johtaa sydän- ja verisuonitauteihin. Pahimmillaan verisuonten seinämiin kertynyt kolesteroli voi aiheuttaa veritulpan ja hengenvaarallisen aivoinfarktin. Kolesterolia kertyy elimistöön jo pienestä pitäen, mutta kolesterolipitoisuutta voi kuitenkin pienentää terveellisen ruokavalion avulla.Japanilaisen tutkimuksen mukaan vihanneksista puristettu tuoremehu ehkäisee tehokkaasti korkeaa kolesterolipitoisuutta.
Tutkimuksessa havaittiin, että korkean kolesterolipitoisuuden omaavien ihmisten kolesterolin määrä oli pienentynyt, kun he nauttivat vihanneksista puristettua tuoremehua. Ihme ei tapahtunut kuitenkaan yhdessä yössä, sillä tutkimukseen osallistuneet henkilöt joivat tuorepuristettua mehua kaksi lasillista päivässä, 90 päivän ajan. Tässä vaiheessa täytyy muistuttaa, että vihannekset sisältävät myös muita elintärkeitä aineita, kuten vitamiineja, hivenaineita, kuituja ja antioksidantteja – kaiken lisäksi kotona puristetut mehut ovat edullisia ja hyvän makuisia.Voit katsoa aiheeseen liittyvän videon alapuolelta!
Sydän- ja verisuonitaudit ovat suomalaisten kansantauteja, joten niiden ehkäiseminen on monin tavoin tärkeää.
Jaa tieto ystävillesi, jotta he voivat ehkäistä korkeita kolesteroliarvoja tällä helpolla niksillä!
Lähde: fitlifetv
LUE MYÖS:
- Steariinitahra pöytäliinassa? Tämä yleinen virhe tekee siitä vain pahemman
- Tämän yhden asian moni unohtaa – ja siksi vessassa haisee jatkuvasti
- Kuminauhalakanan viikkaus ei olekaan vaikeaa – näin se onnistuu helposti joka kerta
- Unohdettu niksi kuivalle ruisleivälle: näin käntystä saa taas pehmeää ja syöntikelpoista
- Tiettyjä ulkomaisia marjoja ei tarvitsekaan kuumentaa – moni sekoittaa faktat
- Tätä keittoa kehuttiin niin vuolaasti, että lopulta minunkin oli kokeiltava
- Mummo ei tiennyt airfryerista, mutta tämä vanha hävikkiresepti sopii siihen täydellisesti
- Jos kotoa löytyy sieniä ja pakkasesta voitaikinaa, tiedät mitä tehdä
- Anopin uuni näyttää vuosienkin jälkeen lähes uudelta – tätä seosta hän käyttää puhdistukseen
- Luonnollinen lääke flunssaa vastaan: tarvitset vain 3 ainesosaa!
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin