Juotko sinä tarpeeksi vettä? – Näin tapahtuu kun alat juoda kaksi litraa joka päivä
Uskotko sinä juovasi tarpeeksi vettä päivän aikana? Sitä voi olla vaikea tietää jos ei esimerkiksi juo pulloista joiden tilavuuden tiedät.
THL ohjeistaa, että aikuisen tulisi saada vettä 2-3 litraa päivässä, josta puolet voi tulla ruokien mukana. Urheilu ja kaikenlainen hikoilu toki lisää nesteen kulutusta ja sen tarvetta, joten on tärkeää muistaa juoda omien tarpeidensa mukaisesti.
Tiimi naisia testasi millaisia vaikutuksia he huomasivat kun alkoivat juoda säännöllisesti vähintään kaksi litraa vettä päivässä. He huomasivat, että iho muuttui kimmoisammaksi ja ruoansulatus toimi paremmin. Myös vessareissut loogisesti yleistyivät, mutta isoimman hyödyn naiset kertoivat olevan siinä, että ovat nyt tietoisia siitä kuinka paljon vettä tulee juotua päivässä.
Jaa uutinen ystävillesi!
LUE MYÖS:
- Keittiömestarin jouluinen uunilohi – Kauden yllättävin makupari toimii
- Valmista riisipuuro uunissa, niin vältyt hellan ääressä kyttäämiseltä
- Porkkalatahna on varsinainen joulupöydän yllättäjä – maku muistuttaa hämmästyttävän paljon kylmäsavulohta
- Älä sivuuta tätä muutosta jalkapohjassa – hyvissä ajoin hoidettuna vältyt turhilta vaivoilta
- Tätä kakkua on leivottu itsenäisyyspäiväksi jo kolmena vuotena – ja niin tehdään myös tänä vuonna
- 5 suorastaan terveellistä herkkua, jotka löytyvät suomalaisesta joulupöydästä
- Kolme syytä, miksi sinunkin kannattaa lisätä kananmunaa kaurapuuroon
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- 7 asiaa, joihin tiskiaine ei todellakaan sovi – seuraukset voivat olla ikäviä ja kalliita
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Vatsavaivani helpottivat, kun aloin lisätä ruokalusikallisen tätä smoothien tai puuron sekaan
- Tee tämä joulukakku jo nyt – maku syvenee ja mehevöityy pakastimessa
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona