HS: Hyönteisruoka on Suomessa kiellettyä – yrittäjä päätti kiertää lakia
Suomalaiset ovat jo tottuneet ravintolapäiviin ja toinen toistaan eksoottisempiin ruokiin, aina sushista alligaattoripihveihin. Yksi ruokalaji on kuitenkin edelleen Suomessa kielletty ja loistaa siksi poissaolollaan: Hyönteiset.
Teurastamo -nimisen yrityksen vetäjä Nina Ruotsalainen päätti kuitenkin uhmata lakia jota monet ovat pitäneet suorastaan nerokkaana: Teurastamo Night Market -nimisessä tapahtumassa tarjoillaan kiinalaisten kokkien valmistamia hyönteisruokia, mutta niitä tarjotaan kävijöille vain näytille. Niitä ei siis Ruotsalaisen mukaan myydä kävijöille elintarvikkeina, vaan näytekappaleina joille kävijät voivat tehdä mitä haluavat.
”Sirkkoja myydään, mutta ei elintarvikkeina. On ihmisten omalla vastuulla, mitä he sirkoilla tekevät. Me tulkitsimme lakia näin. Myydähän saa mitä tahansa.” Ruotsalainen kertoo Helsingin Sanomille.
Yrittäjä pelkää poliisikyyditystä mutta aikoo kokeilla silti rajoja
Hyönteisten myyminen elintarvikekäyttöön on EU:n sisällä kiellettyä, ja Suomi on tunnetusti yksi hanakimmin EU-lainsäädäntöä noudattavista maista. Tästä syystä Ruotsalainen kertoo Helsingin Sanomille menettäneensä yöuniaan pelätessään miten valvova viranomainen (Helsingin kaupungin ympäristökeskus) asiaan suhtautuu. Muutoksia voi olla kuitenkin luvassa myös lainsäädäntöön, mutta vasta parin vuoden kuluttua. Tuolloin joidenkin hyönteislajien elintarvikekäyttö sallittaneen koko EU:n alueella. Monien mielestä on jo aikakin: Hyönteisiä pidetään ympäristöystävällisenä ja taloudellisena tapana tuottaa terveellistä ja proteiinipitoista ravintoa maapallon kasvavalle väestölle.Katso myös:
Hyönteisherkkuja
Lähde: HSLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaiset äänestivät suosikkinsa kaurahiutaleista – yksi nousi selvästi ylitse muiden
- Teetkö näin buffetissa? Moni suomalainen ärsyyntyy näistä
- Kokeile proteiinipitoista Big Mac -pizzaa – maukas ja täyttävä herkku
- Chia tiramisu – Suosikkini sokerittomista jälkiruoista
- Tämä resepti tuli vastaan yhä uudelleen – lopulta oli pakko kokeilla
- Ripottele tätä sohvalle ennen nukkumaanmenoa – aamulla huomaat eron
- Leivo kaurasta ja raejuustosta herkullinen ja terveellinen mustikka-juustokakku
- Paistetut nuudelit – Yhtä hyvää kuin Thai-ravintolassa
- Osta mämmiä pakastimeen – tätä törkeän hyvää jälkkäriä haluat syödä myös kesällä
- Täytekakku epäonnistuu usein tästä syystä – tee tämä jo kokoamisvaiheessa
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa