Anoppi lisäsi seikeittoon purkillisen tätä – maku yllätti täysin
Seikeitosta tuli ihanan täyteläinen tällä reseptillä.
Seikeitto ei koskaan ole ollut mikään lempiruokani. Mieleen on jäänyt lähinnä kouluaikojen mauttomat ja vetiset versiot, joita söi enemmän pakon edestä kuin halusta. Siksi olin aika epäileväinen, kun anoppi tarjosi lounaaksi juuri seikeittoa. Nälkäisenä en kuitenkaan kehdannut kieltäytyä – ja hyvä niin. Yksi yksinkertainen lisäys teki keitosta yllättävän maukkaan. Nyt tätä reseptiä käytetään myös meillä säännöllisesti.

Seikeitto (4 annosta)
Ainesosat:
- 750 g perunoita ja keittojuureksia (valmissekoitus)
- 400 g seikuutioita (pakaste)
- 2 kasvisliemikuutiota
- noin 1 litra vettä
- 100 g ruohosipulituorejuustoa
- suolaa ja mustapippuria maun mukaan
Ohje:
Vaihe 1. Laita perunat ja keittojuurekset kattilaan. Lisää vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät.
Vaihe 2. Lisää seikuutiot ja kasvisliemikuutiot. Kuumenna kiehuvaksi.
Vaihe 3. Keitä noin 10 minuuttia, kunnes kasvikset ja kala ovat kypsiä.
Vaihe 4. Lisää lopuksi tuorejuusto. Sekoita, kunnes se sulaa tasaisesti keittoon.
Vaihe 5. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria.
Kokeile tätä helppoa ja herkullista reseptiä!
Lue myös:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vieläkö kinkkua uskaltaa syödä? Tässä kohtaa raja tulee vastaan
- Joulukinkusta tehdystä kinkkukiusauksesta tulee selvästi maukkaampi, kun muistat tämän vaiheen
- Nopeat quesadillat – herkullinen arkiruoka alle 15 minuutissa
- Vuoden 2025 suurin ruokatrendi – oletko jo maistanut pinsaa?
- Jäikö graavilohta yli? – näin se muuttuu herkulliseksi arkiruoaksi
- Onko tämä uudenvuoden erikoisin ruokaperinne? – Espanjassa ei ehditä pureskella
- Valmista näppärät suolapalat paahtoleivästä – Aion tehdä tätä uutenavuotena
- Tähän puuroon hävität ylijääneet glögit – Lopputuloksena ihana aamupala
- Opin äidiltäni, miksi viinipulloja ei kannata viedä kierrätykseen
- Onko viime päivinä tullut syötyä liikaa? Ravitsemusterapeutin 10 vinkkiä ähkyyn ja närästykseen
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Annoin etikan vaikuttaa vessanpöntössä yön yli – en odottanut tällaista tulosta
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku
- Maailman paras saaristolaisleipä – juuri niin hyvää kuin nimi lupaa
- Tein taatelikakun pellillä ja kuorrutin kastikkeella – perhe söi koko satsin kerralla