Vieläkö kinkkua uskaltaa syödä? Tässä kohtaa raja tulee vastaan
Joulukinkku on monelle se joulupöydän tärkein herkku. Ennen joulua tuttavapiireissä vertaillaan, kuka on ostanut isoimman kinkun. Joulun jälkeen tunnelma on usein toinen, kun kinkkua tuntuu tulevan jo korvista ulos. Mutta miten kauan paistettu kinkku on oikeasti syötävää? Tässä kohtaa Marttojen ohjeistus on varsin selkeä. Kypsän, jouluksi paistetun kinkun säilyvyydellä on selvä aikaraja, eikä sitä kannata venyttää.

Kuinka kauan joulukinkkua säilyy syötävänä?
Marttojen mukaan joulukinkkua voi syödä enintään viikon ajan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kinkku olisi hyvä käyttää viimeistään uuteen vuoteen mennessä. Uuden vuoden jälkeen jouluksi valmistettua kinkkua ei heidän mukaansa tulisi enää syödä, vaikka se näyttäisi tai tuoksuisi vielä ihan kelvolliselta.
Kypsä kinkku tulee säilyttää koko ajan +0–6 asteen lämpötilassa, eli jääkaapissa tai muussa yhtä kylmässä tilassa. Jos kinkkua säilytetään ulkona, esimerkiksi parvekkeella, se on suojattava huolellisesti ja varmistettava, että lämpötila pysyy riittävän alhaisena.
Oikea käsittely pidentää käyttöikää
Säilyvyyteen vaikuttaa myös se, miten kinkkua käsitellään. Hygieenisintä on leikata tarjolle vain yhden aterian verran viipaleita kerrallaan. Kun koko kinkkua ei nosteta toistuvasti lämpimään, bakteerien kasvu pysyy paremmin kurissa.
Kinkkua käsitellessä kädet on tietenkin hyvä pestä huolellisesti ja kuivata kunnolla.
Ylijäänyt kinkku kannattaa pakastaa ajoissa
Jos joulun aikaan jo tietää, ettei koko kinkkua ehditä syödä viikon sisällä, Martat suosittelevat pakastamaan osan heti. Ei siis vasta useamman päivän jääkaappisäilytyksen jälkeen. Näin kinkku säilyy käyttökelpoisena myöhempää ruoanlaittoa varten.
Pakastettu kinkku sopii hyvin esimerkiksi piirakoihin, laatikoihin ja keittoihin. Näin joulun herkuista saa iloa vielä pitkään ilman turhaa hävikkiä.
Vinkkaa tämä myös sille kaverille, jonka jääkapissa todennäköisesti odottaa vielä kinkkua!
Lue myös:
- Luonnollinen lääke flunssaa vastaan: tarvitset vain 3 ainesosaa!
- Yhdistä kolme klassista ruokaa – lopputulos voittaa jopa mummon lihapullat
- Säästä muutama kiivin siemen ja katso kuinka upean kasvin saat parin kuukauden aikana
- Pinnalta rapea ja sisältä ihanan mehevä kesäkurpitsalasagne
- Tiedätkö, mitä kanasta paistaessa tihkuva valkoinen aine oikeasti on?
- Kasvata pitaijan siemenistä kiehtova mehikasvi – kaiken lisäksi se on helppohoitoinen
- Kuutioi perunat vuokaan ja kasaa päälle kunnon herkkukerros – tätä arkiruokaa kannattaa kokeilla
- Tätä herkkua katsellessa itsehillintä joutuu koetukselle – yksi pala tuskin riittää
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin