”Paras ja helpoin marinoitu punasipuli ikinä” – ja kyllä, resepti piti sanansa
Aktiivista aikaa tarvitset vain pienen hetken.
Punasipulin maku on aika vahva sellaisenaan. Toiset pitävät siitä, toiset eivät niinkään. Marinoimalla punasipulista saa kuitenkin pehmeämmän sekä maultaan että koostumukseltaan, ja juuri siksi nämä nopeasti valmistuvat suikaleet sopivat niin monen ruoan rinnalle.
Ainesosat:
- 2–3 punasipulia koosta riippuen
- 1 dl omenaviinietikkaa
- Puolikkaan sitruunan mehu
- 1 dl sokeria
- Ripaus suolaa
- Loraus öljyä

Ohje:
Vaihe 1. Leikkaa punasipulit puoliksi ja viipaloi puolikkaat mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Laita suikaleet kulhoon odottamaan lientä.
Vaihe 2. Mittaa omenaviinietikka, sitruunan mehu, sokeri ja suola pieneen kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi.
Vaihe 3. Kaada kuuma liemi sipulien päälle ja sekoita kevyesti. Lisää lopuksi öljy ja sekoita vielä kerran huolellisesti.
Vaihe 4. Sulje kulho kannella tai kelmulla ja nosta jääkaappiin vähintään tunniksi. Parhaan tuloksen saat, kun annat sipulien maustua yön yli.
Jaa resepti myös kaverille!
Resepti: Mutsi ja Murupullat
Lue myös:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Tee bolognese vaihteeksi kukkakaalista – maukas arkiruoka valmistuu puolessa tunnissa
- Curry ja AURA samassa kastikkeessa? Oli niin erikoinen yhdistelmä, että oli pakko kokeilla
- Nirso, näin voit oppia pitämään myös uusista mauista
- Kun teet seuraavan kerran pannaria, lisää päälle omenoita – ihanan helppo syysherkku
- Äitini keitti tätä puuroa aina heti ensimmäisistä puolukoista – maku vie suoraan lapsuuteen
- Kaipaatko vaihtelua perinteiseen jauhelihakeittoon? Kokeile tätä tomaattista versiota
- Nappaa drinkki-idea loppuvuoden juhliin – tätä kelpaa tarjota alkumaljana
- Juuston maku paranee pienillä muutoksilla – nämä 4 asiaa ratkaisevat
- Tykästyin näihin valkosipuleihin niin paljon, että popsin niitä kourakaupalla
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat