Syksyinen vanukas croissanteista – näin se valmistetaan uunissa
Kuva: Canva
Croissantvanukas omenalla ja karhunvatukoilla on syksyyn sopiva makea brunssiherkku, joka yllätti ainakin minut positiivisesti. Resepti herätti aluksi mielenkiintoa mutta myös epäilyksiä. Voin kuitenkin sanoa, että ne saikin aikamoista kyytiä, kun lopulta pääsin tätä maistamaan. Vanukas valmistetaan valmiiksi paistetuista croissanteista, jotka täytetään omenasoseella ja ladotaan vuokaan. Päälle lisätään makea vaniljakermaseos ja marjoja. Uunissa paistamisen jälkeen vanukas on heti valmis tarjoiltavaksi.
Voit myös valmistaa tähän croissantit helposti ja nopeasti voitaikinasta. Katso ohje täältä.
Croissantvanukas
Ainesosat:
- 6 pientä croissanttia
- noin 1 dl omenasosetta tai -hilloa
- 2 kananmunaa
- 1 tl vanilja-aromia (tai vaniljatangon siemenet)
- 1,5 dl maitoa
- 1 dl kuohukermaa
- 3 rkl ruokosokeria
- karhunvatukoita (tai mustikoita)
Ohje:
- Kuumenna uuni 175 asteeseen.
- Halkaise croissantit pitkittäin ja levitä väliin omenasosetta.
- Asettele croissanttien pohjat noin 20–24 cm korkeareunaiseen vuokaan. Nosta yläosat päälle kanneksi.
- Kiehauta maito ja kerma pienessä kattilassa.
- Vispaa munat, sokeri ja vanilja-aromi kulhossa.
- Lisää lämmin kermamaito vähitellen munaseokseen koko ajan vispaten.
- Kaada seos vuokaan croissanttien päälle.
- Ripottele päälle karhunvatukat ja halutessasi hieman ruokosokeria.
- Paista uunin keskitasolla noin 20–25 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, siirrä paisto alatasolle.
Resepti: Annin Uunissa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Isoäidin klassikko, mutta parempana – näin syntyy oikeasti herkullinen läskisoosi
- Puinen vai muovinen leikkuulauta? Kumpaakaan ei kannata pitää täydellisenä valintana
- Näin helppoa rieskan leipominen voi olla – sekoita taikina ja lusikoi pellille
- Mehevät ja maukkaat kanapyörykät, jotka maistuvat koko poppoolle – teen näitä viikoittain
- Banaanipatukat katosivat lautaselta sekunneissa – tein heti uuden satsin
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Paleletko jatkuvasti, vaikka muut eivät? Selitys voi löytyä näistä
- Perinteinen hernekeitto jättää kylmäksi tämän jälkeen – ihanan täyteläinen ja aromikas
- Oletko kokeillut kolajuomaa ruoanlaitossa? Pulled porkiin se sopii täydellisesti
- Mehevimmät lihapullat valmistuvat uunivuoassa – kastike on niin hyvää, että se lusikoidaan
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Kun haluan varman ja helpon arkiruoan, teen tätä uunispagettia
- Kurkku säilyy hyvänä jopa useamman viikon, kun vältät tämän yleisen virheen
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Nämä kaurasämpylät valmistuvat vartissa – helpompaa reseptiä saa etsiä
- Bakerikan laskiaispullat viedään käsistä – näin teet hitin itse kotona
- Toscanalainen lohi saa nyt kilpailijan – sama herkku valmistuu kanasta
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut
- Säilytä kahvinporot ja ripottele ne tuhkien päälle – nerokas niksi tulisijan omistajille