Rapeat croissantit valmistuvat nopeasti käärimällä taikina lusikan varrelle
Kuva: Youtube/@appetizing.baking
Kiitos sille, joka on keksinyt voitaikinan.
Tuoreet croisantit on monelle aamupalan kohokohta. Tämän yksinkertaisen vinkin avulla voit valmistaa ne helposti kotona, ilman erityisiä välineitä tai taikinan vaivaamista.
Nämä on varsin helppoja täyttää myös täyttää esimerkiksi pursotinpussilla. Täytteiksi sopii niin makeat kuin suolaiset. Kokeile esimerkiksi suklaakermavaahtoa, vaniljatuorejuustoa, lohi- tai savuporomoussea.

Helpot croisantit voitaikinasta
Tarvikkeet:
- Voitaikinaa (pakaste)
- 1 kananmuna voiteluun
- Metallisia ruokalusikoita tai haarukoita
Ohje:
- Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
- Leikkaa taikinalevyistä pitkiä, kapeita suikaleita.
- Kääri taikinasuikaleet metallisen lusikan tai haarukan varren ympäri.
- Aseta valmiit taikinakierrokset leivinpaperilla vuoratulle pellille.
- Voitele munalla, jotta pinta saa kauniin värin.
- Paista 200–225 asteessa noin 10–15 minuuttia tai kunnes croissantit ovat kullanruskeita.
- Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Irrota taikina varovasti aterimesta.
Videolta voit vielä ottaa mallia leipomiseen:
Tiesiköhän kaverisi vielä, että voitaikinasta valmistuu näinkin yksinkertainen herkku? Muista kertoa!
- Kasari- ja ysärivuosien klassikkoherkku on unohtunut monelta – muistatko vielä nämä pikkuleivät?
- Lukijan toiveesta leivotaan rakastettua klassikkoa – nämä pikkuleivät tunnetaan mureasta rakenteestaan
- Tuunaa kahvista flunssajuoma – tekee ihmeitä tukkoiselle ololle
- Kuivattu mango on kallista herkkua – näin valmistat sitä itse tuoreesta mangosta
- Aloita joulufiilistely tällä herkullisella joulupannarilla
- Tee omenille tämä heti kaupasta tultuasi – säilyvät hyvinä jopa 3 viikkoa
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Kärsitkö kaamosoireista? Tästä saat apua jopa viikossa
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja
- Kasari- ja ysärivuosien klassikkoherkku on unohtunut monelta – muistatko vielä nämä pikkuleivät?
- Lukijan toiveesta leivotaan rakastettua klassikkoa – nämä pikkuleivät tunnetaan mureasta rakenteestaan
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Tuunaa kahvista flunssajuoma – tekee ihmeitä tukkoiselle ololle
- Kuivattu mango on kallista herkkua – näin valmistat sitä itse tuoreesta mangosta
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Tee omenille tämä heti kaupasta tultuasi – säilyvät hyvinä jopa 3 viikkoa
- Aloita joulufiilistely tällä herkullisella joulupannarilla