5 yleistä tapaa pilata kaurapuuro – älä sorru yleiseen virheeseen
Kaurapuuro on terveellinen, täyttävä ja edullinen aamupala.
Sen valmistaminen ei myöskään ole vaikeaa, kunhan tietää muutaman ”sudenkuopan” ja välttää niitä. Tässä viisi yleistä tapaa pilata kaurapuuro.1. Lisäät kattilaan liikaa kauraleseitä
Vaikka kaurapuuro onkin terveellistä, ei sitä silti kannata syödä liikaa – se voi alkaa näkyä vyötäröllä siinä missä mikä tahansa muukin herkku. Monet sortuvat keittämään joka aamu hieman liikaa puuroa. Hyvä peukalosääntö sopivaan annokseen on: Yksi desilitra leseitä pariin desilitraan vettä.2. Makeutat puuroa liikaa
Hunaja on yksi terveellisimmistä makeutusvaihtoehdoista, mutta sitäkin voi laittaa liikaa. Sokerin tai hunajan voi korvata myös esimerkiksi kanelilla tai makeuttamattomalla kaakaorouheella. Niissä ei ole sokeria, mutta ne saavat puuron silti maistumaan makeammalta. Huomioi myös, että maidossakin on sokeria, jonka maku tulee kunnolla esiin kun maitoa lämmittää.3. Kruunaat puuron isolla kourallisella kuivattuja hedelmiä
Kuivatuissa hedelmissä voi olla jopa kahdeksan kertaa enemmän kaloreita kuin tuoreissa hedelmissä! Ne ovat myös todellisia sokeripommeja, joten kuivattujen hedelmien lisäämisessä kannattaa olla melko säästeliäs.4. Ostat maustettua pikapuuroa
Yksittäispakatuissa puuroannoksissa voi olla valtavat määrät sokeria, joten ole tarkkana kaupassa ja lue tarkasti tuoteselosteet ennen ostopäätöstä. Paras ja edullisin valinta ovat maustamattomat kauraleseet.5. Et lisää puuron päälle mitään
Kaurapuuro voi olla tylsää syötävää, jos sen päälle ei lisää mitään. Kokeile lisätä esimerkiksi pähkinöitä, pakastemarjoja, kanelia ja tuoreita omenaviipaleita. Käytä mielikuvitustasi toppinkien valinnassa ja aloita päiväsi täyttävällä, terveellisellä puuroannoksella!Katso myös:
Lähde: Womens Health Magazine
Henri Isometsä / Herkkusuu uutiset
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kermainen koskenlaskijan uuniseiti sopii täydellisesti perunamuusin kanssa
- Kaada jauhelihakeiton sekaan tätä valmista mausteseosta – maku on ihan eri luokkaa
- Sekoita purkkihernekeiton joukkoon vehnäjauhoja – näin lasten inhokkiruoka alkoi maistumaan kaikille
- Nämä kaurasämpylät valmistuvat vartissa – helpompaa reseptiä saa etsiä
- Poronkäristyksestä syntyy helppo ja täyteläinen keitto – tätä tekee mieli aina pakkaspäivinä
- Peruna tekee sämpylöistä todella meheviä – Parasta pelkällä voilla
- Lohesta saa ihan älyttömän hyvää tällä reseptillä
- Yksi helppo kikka tekee lohikeitosta super hyvää- “Käänteentekevä vinkki”
- Unohda yksittäiset Runebergin tortut – yksi iso kakku riittää koko seurueelle
- Lorauta pannukakkutaikinaan appelsiinimehua – koko perhe tykkää takuulla
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Kun haluan varman ja helpon arkiruoan, teen tätä uunispagettia
- Kurkku säilyy hyvänä jopa useamman viikon, kun vältät tämän yleisen virheen
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Bakerikan laskiaispullat viedään käsistä – näin teet hitin itse kotona
- Toscanalainen lohi saa nyt kilpailijan – sama herkku valmistuu kanasta
- Turhan tavaran hävittäminen on hyvä ajatus, mutta näiden 5 kohdalla kannattaa harkita kahdesti
- Säilytä kahvinporot ja ripottele ne tuhkien päälle – nerokas niksi tulisijan omistajille
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut
- Korvapuustin makuista proteiinipannaria tehtiin meillä uudestaan heti seuraavana päivänä