Tutkimus: Runsas energiajuomien juominen yhteydessä nuorten aivovammoihin
Energiajuomissa piilee kavala riski.
PLOS ONE -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin erikoinen yhteys teini-ikäisten energiajuomien juomisen ja aivovammojen välillä. 10 272 koululaista kattaneessa kyselytutkimuksessa selvisi, että fyysisen aivovamman saaneet teinit olivat seitsemän kertaa todennäköisemmin energiajuomien suurkuluttajia kuin he jotka eivät saaneet aivovammoja. Aivovammoille alttiit teinit joivat tutkimustulosten mukaan keskimäärin vähintään viisi energiajuomaa viikossa. Samaisessa tutkimuksessa havaittiin myös että aivovammoista kärsineet teinit joivat energiajuomia alkoholiin sekoitettuna tuplasti todennäköisemmin kuin he jotka välttyivät aivovammoilta. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu että energiajuomien kofeiini, tauriini ja muut ainesosat peittävät alkoholin maun alleen ja altistavat näin alkoholin liikakulutukselle. Energiajuomien ja alkoholin sekoittamisen on myös havaittu lisäävän humalahakuista juomista nuorten keskuudessa.Urheilusponsorointi – energiajuomien ja aivovammojen yhteyden selitys?
Tutkimusta johtanut tutkija Gabriela Ilie uskoo energiajuomien ja aivovammojen yhteyden selittyvän sillä, että energiajuomia mainostetaan erityisen paljon urheilutapahtumissa. ”Energiajuomien mainonta räätälöidään hyvin tarkasti teinejä kiinnostavien tapahtumien yhteyteen. Tällaisia tapahtumia ovat esimerkiksi lumilautailukisat” Ilie toteaa.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leivo porkkanakakkudonitseja – lopputulos on tolkuttoman herkullinen
- Harva tekee mämmiä itse, mutta Marttojen ohje on kokeilemisen arvoinen
- Näin paljon suomalainen käyttää vessapaperia vuodessa – määrä voi yllättää
- 7 asiaa, jotka jokaisen kannattaisi tehdä ennen päivän ensimmäistä kahvikupillista
- Tulppaanit ovat nyt kauneimmillaan – näin saat ne säilymään upeina jopa kolme viikkoa
- Anoppi tarjosi itsetehtyä siemennäkkäriä – pyysin heti reseptin
- Muistatko nämä keksit kotitaloustunneilta? Valmistuvat vartissa
- Osaatko lajitella käytetyn leivinpaperin oikein? Suurin osa suomalaisista ei osaa
- Vispikerma vai kuohukerma? Kondiittorimestari kertoo, kumpi toimii paremmin
- Herkuttele pääsiäisenä appelsiinisella mämmivaahdolla – ihanan kuohkea jälkiruoka
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä