Tämä huippukokin resepti valmistuu puolessa tunnissa – “Täydellinen äitienpäivä pasta”
Harri Syrjäsen resepteillä tavallinen kotikokkaajakin saa aikaiseksi mitä herkullisempia annoksia
Kokkisodasta suomalaisille tunnetuksi tullut huippukokki Harri Syrjänen jakaa perinteiseen tapaansa helppoja ja nopeita “one pot” reseptejä. Vaikka ruuanlaitto on Syrjäsen suuri intohimo, ei hänenkään mielestään ruuanlaiton pitäisi olla liian vaikeaa ja monimutkaista.
Kyseisen pastan Syrjänen on suunnitellut juuri äitienpäiväksi ja tämä todistaa sen, että on mahdollista kokata loistavaa pastaa helposti ja niin, ettei aikaakaan mene kuin puoli tuntia.
Näitä tarvitset:
300 g pastaa
170 g pekonia
nippu parsaa
nippu basilikanlehtiä
2 valkosipulinkynttä
1 sitruuna
1,5 dl valkoviiniä
2 dl mascarponejuustoa tai kermaa
8 dl kasvis- tai vasikkalientä
30 g parmesanjuustoa
0,5dl oliiviöljyä
suolaa, valkopippuria myllystä
Näin valmistat:
Raasta sitruunasta kuori ja halkaise sitruuna.
Pilko valkosipuli ja leikkaa pekoni paloiksi.
Leikkaa parsatanko neljään osaan. Silppua basilikanlehdet.
Kaada oliiviöljy kasariin ja paista pekoni rapeaksi.
Lisää valkosipulit ja kasvisliemi. Kiehauta ja lisää pasta. Keitä hiljaa hymyillen 12 minuuttia
Kaada mukaan parsat ja mausta suolalla ja pippurilla.
Lisää mascarpone, purista sitruunasta mehut, raastettu sitruunan kuori sekä basilika. Sekoita. Raasta parmesaania joukkoon.
Jaa tämä loistava resepti muillekin äitienpäivää viettäville!
Lähde: Instagram / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuinka pitkään joulukinkku säilyy hyvänä? – Hyvä muistisääntö ja vinkit
- Trendikäs Biscoff-juustokakku sopii myös uuden vuoden juhliin – resepti ilman liivatetta
- Kiillotin kaikki hopea-aterimet helposti muutamassa minuutissa – näin se onnistui
- Hyödynnä sekä riisipuuron että joulukinkun jämät samassa reseptissä
- Näitä marjoja ja hedelmiä kannattaa nyt tankata – helppo tuki pimeään vuodenaikaan
- Ethän vain säilytä juustoa näin jääkaapissa? Yleinen moka pilaa maun nopeasti
- Älä unohda tehdä tätä viinille ennen tarjoilua – helppo nyrkkisääntö
- Kokeilin ruokasoodaa tehokkaampaa hajunpoistajaa jääkaappiin – eron kyllä huomasi
- Luulitko juomisen olevan hallinnassa? Nämä 5 asiaa kertovat muuta
- Popsi kourallinen manteleita päivässä – tukee terveyttä yllättävän monella tavalla
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Annoin etikan vaikuttaa vessanpöntössä yön yli – en odottanut tällaista tulosta
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku
- Maailman paras saaristolaisleipä – juuri niin hyvää kuin nimi lupaa
- Tein taatelikakun pellillä ja kuorrutin kastikkeella – perhe söi koko satsin kerralla