Tällä yksinkertaisella niksillä marjatahrat lähtevät yllättävän helposti
Kesällä marjatahroilta ei vain voi välttyä.
Marjojen napostelu on ihanaa puuhaa, kunnes huomaat, että mustikat koristavat nyt housunlahkeita, mansikat ovat muussina sylissä ja vadelmat puolestaan jättivät muiston rinnuksille. Onneksi marjatahroista pääsee eroon – kunhan toimit ajoissa.
Tuoreet marjatahrat saattavat lähteä pelkällä kuumalla vedellä. Kikka on simppeli: pingota tahrakohta esimerkiksi siivilän tai kulhon päälle ja kaada kiehuvaa vettä suoraan tahran läpi. Muista kuitenkin varoa sormiasi! Tämä toimii erityisesti silloin, kun tahra on aivan tuore ja kangas kestää kuumaa käsittelyä.
Jos tahra ehti jo kuivua, kokeile sappisaippuaa. Kastele tahra, hiero saippuaa siihen ja anna vaikuttaa hetki ennen pesua. Jos eikä vieläkään lähde, toista käsittely. Yllättävän usein se tekee tehtävänsä toisella yrittämällä.
Lisäboostia voit vielä saada sitruunamehusta. Purista tuoretta sitruunamehua tahrakohtaan ja anna sen vaikuttaa hetki ennen pesua. Auringonvalo voi tehostaa vaikutusta. Tämä kikka sopii parhaiten vaaleille tekstiileille.
Ota vinkit talteen ja jaa ne myös kaverille, joka tykkää herkutella marjoilla!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et vielä syö kukkakaalia säännöllisesti, tässä 6 hyvää syytä aloittaa
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Viime kesän marjoista syntyi herkullinen juoma – tein suoraan ison kannullisen koko perheelle
- Saat enemmän hyötyä irti näistä vihanneksista, kun kypsennät ne
- Tämä kaksikko saa pinttyneenkin uuninlasin kirkastumaan
- Tutkimus: Nämä välipalat tekevät sinusta kiukkuisen
- Muutamasta raaka-aineesta syntyy mummolan kesäherkku, joka ei kaipaa muuta rinnalleen
- Lehtikaalia kannattaa syödä kohtuudella – nämä 5 riskiä on hyvä tietää
- Kärsitkö uniongelmista? Syö iltaisin näitä luonnostaan melatoniinia sisältäviä ruokia
- 4 vinkkiä, joilla saat edellispäivän ruoan maistumaan paremmalta
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Tämä yksinkertainen piharatkaisu voi pitää punkit loitolla tehokkaammin kuin nurmikon leikkaaminen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Kaadoin päiväysvanhaa piimää kylpyhuoneen kaakeleille – teen kyllä toistekin
- Erikoinen yhdistelmä grillissä herätti epäilyksiä, mutta lopulta oli pakko ottaa lisää
- Harva enää leipoo tätä, vaikka maku vie kielen mennessään
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Trendaava vessatuoksu syntyy huuhteluaineesta ja vanulapuista – näin se tehdään
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle
- Raparperista syntyy kuohkea jälkiruoka, joka vie suoraan lapsuuteen