Onko viime päivinä tullut syötyä liikaa? Ravitsemusterapeutin 10 vinkkiä ähkyyn ja närästykseen
Joulun aikaan tulee helposti syötyä enemmän kuin oli tarkoitus. Pöydät notkuvat herkuista, joita on vaikea vastustaa, ja niitä tulee usein maisteltua ihan vuoden edestä. Kun ateriat venyvät pitkiksi ja lautaselle kasautuu vähän kaikkea, olo muuttuu nopeasti tukalaksi. Vatsa kiristää, olo on raskas ja sohva kutsuu.
Vaikka houkutus on suuri, siihen ei kannata vastata. Laillistettu ravitsemusterapeutti Jonna Heinonen muistuttaa, että ähky ja närästys ovat täysin normaaleja reaktioita. Ne eivät vaadi kuureja tai katumusta, vaan rauhallisia valintoja ja hetken lempeyttä itseä kohtaan.

Näin helpotat ähkyä ja närästystä
1. Lähde liikkeelle
Kun maha on täynnä, paras apu löytyy liikkeestä. Rauhallinen puolen tunnin kävely auttaa suolta toimimaan ja keventää oloa yllättävän nopeasti. Vauhti saa olla rento, sellainen että hengitys syvenee mutta ei hengästytä liikaa. Jos syke nousee kovasti, keho keskittyy liikkumiseen eikä ruoansulatukseen.
2. Älä rojahda sohvalle
Syömisen jälkeen makuulle käymistä kannattaa välttää. Pieni pystyasento tai kevyt puuhastelu, kuten tiskaaminen tai lyhyt ulkoilu helpottaa painetta vatsassa ja saa olon palautumaan nopeammin.
3. Juo vettä
Jos vatsa on jo aivan täynnä, sinne ei pidä ahtaa enää mitään. Sen sijaan lasillinen vettä rauhallisesti siemailtuna pehmentää ruokamassaa ja auttaa vatsaa toimimaan. Älä kuitenkaan juo liikaa kerralla, sillä se voi lisätä painetta vatsassa.
4. Unohda ruokaryyppy
Vaikka vanha tapa olisi ottaa pieni snapsi ruoansulatuksen tueksi, alkoholi ei auta vatsaa, vaan pikemminkin hidastaa sen toimintaa. Lisäksi se voi pahentaa närästystä, koska alkoholi rentouttaa ruokatorven sulkijalihasta ja happoja pääsee helpommin nousemaan ylös.
5. Jätä entsyymikapselit apteekkiin
Entsyymivalmisteet on tarkoitettu erityistilanteisiin, kuten haiman vajaatoimintaan, eivät hetkelliseen ähkyyn. Niistä ei ole nopeaa hyötyä, sillä ähky ehtii mennä ohi ennen kuin kapselit vaikuttavat.
6. Käytä närästyslääkkeitä harkiten
Närästyslääkkeet voivat helpottaa hetkellisesti, mutta jos niitä käyttää usein, ne voivat hidastaa ruoansulatusta. Mahahappo on olennainen osa ruoansulatusta, eikä sen toimintaa kannata täysin pysäyttää ilman syytä.
7. Tunnista närästyksen aiheuttajat
Rasvainen ja mausteinen ruoka, alkoholi, kahvi, suklaa, tomaatti, sipuli ja paprika aiheuttavat monilla närästystä. Myös minttu voi pahentaa oireita. Jokainen reagoi eri tavoin, joten oman vatsan viestejä kannattaa kuunnella ja huomioida, mitkä ruoat aiheuttavat oireita.
8. Anna röyhtäyksen tulla
Happamat röyhtäisyt voivat olla epämiellyttäviä, mutta ne ovat kehon keino helpottaa painetta vatsassa. Liike auttaa niitäkin. Hiilihappoinen juoma voi joillakin helpottaa, toisilla pahentaa. Kolajuomilla röyhtäyksen houkuttelu ei kuitenkaan kannata, sillä ne voivat pahentaa oireita.
9. Älä jätä aamiaista väliin
Jos edellisen illan ateria painaa vielä aamulla, aamiaisen skippaaminen ei auta. Se kostautuu yleensä nälkävelkana myöhemmin päivällä, ja silloin tulee helposti syötyä taas liikaa. Kevyt smoothie tai pieni annos puuroa riittää hyvin, kunhan rytmi säilyy.
10. Palaa arkeen lempeästi
Moni haluaa juhlien jälkeen aloittaa tipattoman tammikuun tai sokerilakon. Heinonen kuitenkin muistuttaa, että tiukat kiellot kääntyvät usein itseään vastaan. Kun jotain kieltää, sitä alkaa tehdä entistä enemmän mieli. Parempi tapa on pitää säännöllinen ateriarytmi ja nauttia herkuista kohtuudella myös arkena. Näin herkuttelu pysyy hallinnassa eikä lipsu mässäilyksi.
Vinkkaa nämä myös kaverille!
Lähde: Seura
Lue myös:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Opin äidiltäni, miksi viinipulloja ei kannata viedä kierrätykseen
- Onko viime päivinä tullut syötyä liikaa? Ravitsemusterapeutin 10 vinkkiä ähkyyn ja närästykseen
- Savuporomousse on nappivalinta illanistujaisiin – yksi pieni lisä tekee siitä vielä paremman
- Tarkista välittömästi nämä asiat lasten saamista joululahjoista
- Yksi perussääntö, joka pelastaa tahran kuin tahran – Marttojen vinkit kannattaa muistaa
- Kuinka pitkään joulukinkku säilyy hyvänä? – Hyvä muistisääntö ja vinkit
- Trendikäs Biscoff-juustokakku sopii myös uuden vuoden juhliin – resepti ilman liivatetta
- Kiillotin kaikki hopea-aterimet helposti muutamassa minuutissa – näin se onnistui
- Hyödynnä sekä riisipuuron että joulukinkun jämät samassa reseptissä
- Näitä marjoja ja hedelmiä kannattaa nyt tankata – helppo tuki pimeään vuodenaikaan
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Annoin etikan vaikuttaa vessanpöntössä yön yli – en odottanut tällaista tulosta
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku
- Maailman paras saaristolaisleipä – juuri niin hyvää kuin nimi lupaa
- Tein taatelikakun pellillä ja kuorrutin kastikkeella – perhe söi koko satsin kerralla