5 maailman koukuttavinta ainetta – tämä selittää miksi nikotiinista on niin vaikea päästä eroon

Eniten riippuvuutta aiheuttavien aineiden joukossa on kaksi tuttua tuotetta.
Tälle listalle on kerätty maailman koukuttavimmat aineet. Huumausaineet aiheuttavat yleensä riippuvuutta, joka kuitenkin vaihtelee eri henkilöiden kohdalla.
Tutkijat kuitenkin saivat selville, mitkä aineet ovat yleisesti kaikista eniten riippuvuutta aiheuttavia.
1. Heroiini
Heroiini metabolisoituu morfiiniksi, jonka vuoksi se lievittää kivun tunnetta jo pieninä määrinä nautittuna. Heroiini on kuitenkin kaksi kertaa morfiinia voimakkaampaa ja se saa aikaan vahvan euforian tunteen, johon jää helposti koukkuun.
2. Kokaiini
Kokaiini stimuloi vahvasti keskushermostoa, jonka vuoksi sitä käytetään päihteenä. Kokaiini piristää, vähentää näläntunnetta ja antaa euforisen hyvänolontunteen. Eläimille tehdyissä kokeissa huomattiin, että kokaiini on niin koukuttavaa, että eläimet saattoivat valita kokaiinin ruoan sijasta, vaikka ne olisivat kuolemaisillaan nälkään.
3. Nikotiini
Nikotiini on voimakas nikotiinireseptoreita stimuloiva parasympatomimeetti, ja sitä käytetään päihteenä, hyönteismyrkkynä sekä oksennuslääkkeenä. Tupakan kautta saatu nikotiini imeytyy jo kymmenen sekunnin sisällä elimistöön. Tupakasta saatu hyvänolontunne katoaa nopeasti, jonka vuoksi tutkijat uskovat, että tupakointiin jää helposti koukkuun.
4. Barbituraatit (rahoittava vaikutus, unilääke)
Barbituraattien käyttö on viime vuosina vähentynyt lähes olemattomiin niiden yliannostukseen liittyvän kuolemanriskin vuoksi. Barbituraatteja saa Suomessa nykyään vain Lääkehallinnon erikoisresepteillä. Vähäisinä annoksina nautittuina lääkkeet antavat euforisen hyvänolontunteen, jonka vuoksi ne ovat erittäin koukuttavia.
5. Alkoholi
Alkoholijuomissa oleva etanoli toimii päihteenä, jolla on keskushermostoa lamauttava vaikutus. Alkoholi hidastaa ajattelua, sydämen sykettä ja hengitystä, jonka vuoksi se rentouttaa oloa. Alkoholi saa myös aikaan hyvänolontunteen, joka koukuttaa. Pitkään jatkunut alkoholin liikakulutus muuttaa aivoja.
Lähde: businessinsider.com
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- IS: Miten säilyketölkin ylimääräinen öljy kuuluisi hävittää? Moni toimii väärin
- Aseta pihvi suoraan hehkuvien hiilten päälle: Erikoinen menetelmä antaa upean lopputuloksen
- Täytä vuoka nachoilla, jauhelihalla ja juustolla – näin valmistuu täydellinen texmex-vuoka
- Istuta tätä kasvia ikkunoiden läheisyyteen – auttaa pitämään hyttyset poissa sisätiloista!
- Tee 6 asiaa nurmikolle ennen kesää – maksat myöhemmin kovan hinnan laiminlyönneistä
- Moni säilyttää ketsuppia aivan väärässä paikassa – voi pilaantua ja aiheuttaa riskin
- Äitienpäivän lahjavinkit: 4 kaunista ja käytännöllistä keittokirjaa äidille
- Frozen Aperol Spritz
- Sinkkiä tulisi löytyä jokaisen ruokavaliosta tai lisäravinnepurkista – syy on tässä
- Otatko vain pari sipsiä? Tämän vuoksi se voi olla suuri virhe
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja kalliita seurauksia
- Juo tätä juomaa aamuisin: voit paremmin ja paino putoaa huomaamatta
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Maailman parhaat perunat: Resepti valtasi sosiaalisen median yhdessä yössä
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – hyvä kikka
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- Suodatinpaperille tulisi tehdä tämä – moni ei ole kuullutkaan koko jutusta
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Lisää pyykkikoneeseen 2 raaka-ainetta – pyyhkeet alkavat tuoksumaan raikkailta ja uusilta
- Ystäväni hieroo grillikalteriin puolikasta sipulia – tein saman, kun hän paljasti miksi