Tee tämä kikka etikan avulla ja mansikkasi säilyvät pidempään tuoreina

Kukaan ei halua syödä pilaantuneita tai ylikypsiä mansikoita, eihän?
Mansikat ovat ihania, mutta varsinkin talvisin niiden hinta voi olla suhteellisen korkea.
On suorastaan surullista heittää pois mansikoita, jotka päivä sitten olivat täydellisen kypsiä ja mehukkaita.
Ei ole kuitenkaan syytä huoleen. Tässä niksi, jonka avulla mansikat säilyvät huomattavasti pidempään!
Tarvitset:
- Etikkaa
- Vettä
- Salaattilinko
Tee näin:
- Sekoita 1/5 osa etikkaa ja 4/5 osa vettä kulhossa. Käytä noin 1 dl etikkaa ja 5 dl vettä.
- Laita mansikat etikkaveteen pariksi minuutiksi. Etikka tappaa homeitiöt ja bakteerit – ja mansikat säilyvät tämän ansiosta pidempään!
- Kuivaa mansikat huolellisesti. Voit käyttää kuivaamiseen salaattilinkoa. Varmista että saat kuivattua mahdollisimman huolellisesti – kosteus nimittäin edistää homeitiöiden kasvua.
- Aseta mansikat talouspaperin päälle ja jääkaappiin. Valmista! Nyt sinun ei tarvitse enää huolehtia, sillä mansikkasi säilyvät tuoreina huomattavasti pidempään!
The Kitchn -sivuston mukaan mansikoiden kannat kannattaa säilyttää siihen asti, kunnes aiot syödä ne. Tämä pidentää mansikoiden elinikää.
Suomessa on varmasti tuhansia ihmisiä, jotka hyötyisivät tästä tiedosta – jaa vinkki Facebookissa!
Lähde: The Kitchn.com
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Tämä ruoka aiheuttaa hiusten ohenemista – suosi sen sijaan näitä ruokia
- Nämä 13 asiaa kodissasi ovat vielä likaisempia kuin vessanpönttö
- Lisää nämä 8 ruokaa lautasellesi ja saat suuremmat rinnat luonnollisesti
- Rippijuhlien hittikakku: kesän helpoin mansikkajuustokakku
- 6 ruokaa, jotka voivat pahentaa siitepölyallergiaa
- Tee tämä ennen kuin nouset aamulla sängystä – huomaat eron jo minuutissa
- Tämä on päivän huonoin hetki ottaa torkut – unilääkäri varoittaa
- Tuulihatut
- Vain 3 ainesosaa! Raikas mansikkamousse ilman liivatetta
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Tuikkaa ruusunoksa perunan sisälle – muutaman viikon kuluttua naapurit hieraisevat silmiään
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Näin karkotat etanat puutarhastasi – Valmista tehokas luonnollinen karkote
- Mummon salainen kurkkusalaatti on kesän hitti – niin hyvä ja helppo resepti
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti
- Pekonipommit pistivät grillaajat sekaisin – näin hurmaat vieraasi kesällä