Sekoittelin lihapullataikinaan jotain uutta – en ole saanut näin paljon kehuja vuosiin
Lihapullat kuuluvat niihin ruokiin, joita tekee usein ilman reseptiä. Ainekset menevät kulhoon rutiinilla ja lopputulos on tuttu ja turvallinen. Tällä kertaa päätin kuitenkin rikkoa kaavaa yhdellä pienellä lisäyksellä.
Piilotin jokaisen lihapullan sisään pienen mozzarella-pallon. Kun pullan halkaisee, sisältä paljastuu pehmeä, sulanut juusto. Yksinkertainen muutos teki yllättävän suuren eron. Tarjoile pastan ja tomaattikastikkeen kera.
Mozzarella-täytteiset lihapullat
Ainesosat:
- 125 g pieniä mozzarella-palloja
- 500 g sika-nautajauhelihaa
- 1 dl korppujauhoja
- 1 tl suolaa
- 1 tl paahdettua chilijauhetta
- 1/2 tl jauhettua mustapippuria
- 1 tl kuivattua basilikaa
- 1 1/2 dl vettä tai ruokakermaa
- 1–2 valkosipulinkynttä
- tilkka oliiviöljyä
- 1 kananmuna
Ohje:
Vaihe 1. Mittaa korppujauhot ja vesi tai kerma kulhoon. Anna turvota hetki.
Vaihe 2. Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuullota se pehmeäksi pannulla pienessä tilkassa oliiviöljyä.
Vaihe 3. Sekoita turvonneiden korppujauhojen joukkoon mausteet ja valkosipuli. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi.
Vaihe 4. Lisää jauheliha ja sekoita massa tasaiseksi.
Vaihe 5. Jaa taikina yhtä moneen osaan kuin mozzarella-palloja on. Paina juustopallo keskelle ja muotoile taikina tiiviisti sen ympärille.
Vaihe 6. Aseta pullat leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 225 asteessa noin 15–20 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin ja liha on kypsää.
Kokeile ensi kerralla!
Resepti: maistuisvarmaansullekin.blogspot.com
Lue myös:
- Jätä harava nurkkaan – 5 syytä jättää haravoimatta
- Suppilovahverot edistävät terveyttä monella tapaa – Mars sienimetsään!
- Halkeaako munan kuori, kun laitat sen kattilaan? Tässä vinkki, jolla vältät sen
- Teen tätä aina, kun pitää saada nopeasti ruokaa pöytään – koko perhe tykkää
- Oletko kokeillut tätä kikkaa lihamurekkeeseen? Nyt ei piilotella mitään sisään
- Viipaloi kukkakaali pellille, sivele päälle pestoa ja lisää jauhelihaa – tulee mielettömän hyvää
- Olin jo tyystin unohtanut tämän arkiruoan – oli aikoinaan lasten lempiruokaa
- Tuulomaan torttu valmistuu mikrossa 5 minuutissa – tässäpä nopea herkku kahvipöytään
- Nämä uuniin fetan seuraksi – 15 minuutissa ravintolatason herkku
- Nämä munakkaat piristävät – naurut on taattu aamupalapöydässä
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa