Mämmi tekee mokkapaloista ihanan meheviä – lopputulos puhuu puolestaan
Mämmi jakaa mielipiteitä, mutta leivonnassa se toimii yllättävän hyvin. Näissä mokkapaloissa mämmi tuo taikinaan mehevyyttä ja pienen, tunnistettavan vivahteen – ei kuitenkaan liian voimakkaasti. Lopputulos on pehmeä, suklainen ja helppo tehdä, sillä taikina valmistuu ilman vatkaamista. Tämä on hyvä resepti kokeiltavaksi niin mämmin ystäville kuin niillekin, jotka suhtautuvat siihen vähän varauksella.
Mämmi-mokkapalat
Ainesosat
Pohja:
- 4 dl sokeria
- 5 dl vehnäjauhoja
- 2 tl vaniljasokeria
- 1 tl suolaa
- 5 tl leivinjauhetta
- 2 rkl kaakaojauhetta
- 2,5 dl mämmiä
- 4 munaa
- 3 dl vettä
- 300 g voita
Kuorrute:
- 100 g voita
- 2 rkl kaakaojauhetta
- 1 tl vaniljasokeria
- noin 5 dl tomusokeria
- 3–4 rkl vahvaa kahvia
Ohje
Vaihe 1. Mittaa isoon kulhoon kuivat aineet ja sekoita ne huolellisesti keskenään.
Vaihe 2. Sekoita toisessa kulhossa mämmi ja munat tasaiseksi seokseksi. Laita kattilaan voi ja vesi, kuumenna kunnes voi sulaa ja seos kiehahtaa. Kaada sekä voi-vesiseos että mämmiseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Sekoita vain sen verran, että ainekset yhdistyvät.
Vaihe 3. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja levitä tasaiseksi. Paista 200 asteessa noin 20–25 minuuttia, kunnes pohja on kypsä.
Vaihe 4. Valmista kuorrute sulattamalla voi ja sekoittamalla joukkoon kaakaojauhe, vaniljasokeri, tomusokeri ja kahvi. Levitä kuorrute lämpimän pohjan päälle ja anna jäähtyä rauhassa ennen leikkaamista.
Aiotko kokeilla tätä?
Resepti: Tiktok/withchocolatechips
Lue myös:
- Muistatko vielä tämän kouluruoan? Somessa villitsevä resepti vie takaisin ala-asteelle
- Miksi ihmeessä lopetimme tämän? Kuivahtaneelle leivälle on näin hyvä käyttö
- Somessa leviävät videot paljastavat airfryerien ikävän seurauksen – tarkista omasi
- Lotan ideoima omenavanukas on pehmeä ja kanelinen – juuri sopiva syksyyn
- Hörppää tyrnishotti aamuisin – näin kehosi reagoi ravinteikkaaseen marjaan
- Tätä juomaa kannattaa nauttia joka aamu syksyllä – vaikutus yllätti tutkijatkin
- Säästin taatelin siemenen ihan uteliaisuuttani – siitä alkoi hauska kasvatuskokeilu
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin